Tintin

Brysselissä.

Pitkästä aikaa. Viimeksi olin viime marraskuussa kylässä. Säät on nyt aikas mukavat, on aurinkoista ja muutenkin kiva syyssää. Paljon kävelyä tänään on tullut jo harrastettua - sarjakuvamuseon kautta Rue Neuve läpi ja Grand Placelle. Perinteinen vohveli aukiolla kuuluu tietysti asiaan. Tosin tänään se tuntui ylivoimaisen isolta. Ehkä niillä suklaa- ja kermavaahtolisukkeilla oli jotain osuutta asiaan.

Sarjakuvamuseosta tarttui mukaan ensimmäinen Tintti: Tintin au pays des Soviets ja ranskaksi vielä! Tuli hinku hiukan verestää kielitaitoa. Ehkä se menee ohi.

Kilpailumenestystä

Historiallinen ensimmäinen ja jo perinteeksi muodostunut Sibelius-suklaakakkukilpailu on nyt käyty Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 9.10. 2008. Kieroutuneen tuomaripelin, dopingin ja häikäilemättömän vilpin sävyttämä kisa käytiin neljän kollegan kesken. Ylivoimaiseksi voittajaksi julistettiin paras kakku. Me muut selvisimme muille sijoille.

Kakkujen korkkaus käynnissä.

Vaikka voittoa ei kotiin (tällä kertaa) tullut, vakuutuin kakkuni hyvyydestä kun reseptiä sai jakaa jopa 4 kappaletta seuraavana päivänä. Jeejee.

Mahtava lauantai-ilta tiedossa:
Pyöräilylenkin jälkeen suihku ja verkkarit päälle, kannullinen teetä vieressä ja läppärillä pyörii Gilmore Girlsin 6. tuotantokausi. Ja Fazerinaa toki unohtamatta. Tämä jos joku on elämää.

Summa summarum

Vuosi sitten kollega pyysi kirjoittamaan raportin vaihtovuodestani Kölnissä. Tein sen, tosin melkein vuoden myöhässä: Tulos on luettavissa alttoviuluseuran sivuilta. Enjoy...

Kaikenlaista

Klaukkalan linja-autoasemalta, 23.9.2008

Ruska-aika - paras aika. Mä oon ihan syksyfani. Mahtavan väristä ulkona kun lehdet muuttaa väriään. Jotkut pitää keväästä nimenomaan vihreän värin takia mutta musta se kevään kirpunvihreä ei ole lähellekään yhtä viehättävä ja puoleensa vetävä luonnon väritys kuin mitä nyt ulkona on.

Maijan kanssa sunnuntaikävelyllä Kaivarissa

Tuli syksyn ensimmäiset suppikset kerättyä viikonloppuna. Yllättävän vähän niitä näkyi, ilmeisesti ollut huono kesä niille.

Äiti mittatikkuna Lohjansaaren metsässä

Huomenna taas lokakuu. Kaksi reissua tiedossa: ensin Brysseliin huvimatkalle ja loppukuusta Espanjaan ja Portugaliin kiertueelle. Yök. Kuka nyt sinne haluaisi... Ja mikä mahtavinta: Meta4 konsertoi samoina iltoina Madridissa kuin RSO, eli hyvät kaverit ovat siellä myös! Hauskaa.

Hamsteri söi mun matikan vihon

Ei mun elämässä taida tapahtua kovinkaan jännittäviä asioita jos päivän isoin juttu on pyöräilykypärän roskiinheitto. Tosin, syy, miksi se piti heittää pois onkin sitten huvittavampi:

Sunnuntaiaamupäivän Kaivari-kävelyn ajaksi parkkeerasin pyöräni Viiskulman Primulan eteen. Kiinnitin myös kypärän u-lukkoon ettei tarvitsisi kanniskella sitä mukana. Muutaman tunnin päästä olin palaamassa pyörälle ja parin metrin päässä pyörästä huomasin nuoren miehen kävelyttävän koiraansa. Ajattelin että olisipa hassua jos toi koira nyt pissaisi mun pyörään. Eikös niin sitten käynytkin. Ja juuri siihen kohtaan missä kypärä roikkui polkimien vieressä. Huusin omistajalle "Hei, kai sä huomasit mihin sun koiras kusee?" Johon omistaja: "Ai sori, en mä huomannu" Johon tokaisin tylyyn sävyyn vaan että ei se mitään ja aloin räplätä lukkoa auki. Sinä aikana tyyppi oli lähtenyt kävelemään pois. Just. Että vastuuta koiran tekosista ja sitä rataa. Ajattelin kuitenkin etten halua olla kusipää ja lähteä sen perään ruikuttamaan pilalle menneestä kypärästä. Olisi ehkä pitänyt, kypärä nimittäin haisi todella pahasti, kastui myös aika hyvin. Materiaalitkin vaikuttavat sen verran huokoisilta että turhaa oli yrittää pestä kusta pois.

Kuvittelin jo tilannetta missä poliisit pysäyttää mut kun en pidä kypärää päässä vaan kuskaan sitä ohjaustangossa - "Koira pissasi mun kypärään, en mä halua pitää sitä päässä". Suoraan yläasteelta, missä joidenkin harrastuksena oli keksiä aina uusia syitä miksi vihot ym. eivät olleet mukana. Olisikohan poliisisetiä huvittanut yhtä paljon kuin mua...

Kuningas Ei

E ja I. Kaksi ihan peruskirjainta. Silti niiden yhdistelmää "EI" on näköjäänkin hillittömän vaikeaa käyttää. Kalenteri täyttyy taas hiukan liian tiheäksi. Kuka pitäisi mulle kurssin "Vaikka kieltäydyt keikasta ilman että sinulla juuri niinä päivinä olisi mitään muuta tekemistä, ei se tee sinusta pahaa ja huonoa ihmistä". Tarviiko kaikkiin pyyntöihin aina vaan vastata "Joo, kyl mä voin tulla". Karu totuus joka kerta muistuttaa itsestään viimeistään siinä vaiheessa kun stemmat lävähtää käteen ja huomaa mihin kuseen on taas heittäytynyt.

Eräs kollega neuvoi live-pyyntöihin käyttämään taktiikkaa: "Mulla ei oo kalenteria mukana mut mä muistelisin että mulle ei käy tuolloin". Mä alan harjoitella tuota. Kun oon aina tehnyt sen amatöörivirheen että kaivan kalenterin esiin kysyttäessä. Puhelimessa luulisi olevan helpompi toteuttaa, vaikka kalenterinkin kanssa. Eihän se toinen näe että mulla olisi tyhjää.

Boot camp käyntiin.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Sampo Pankki sen on oivaltanut: Kekkonen myy.



Kekkonen nousee, taas. Kekkonen myös matkustaa, ainakin RSO:n mukana.

Santander, Espanja

Perinteitä

1.9. Pirkan päivä. Lukiovuosina tuli mentyä koulun läheiseen K-kauppaan nauttimaan Pirkanpäiväkahveista ja -kakusta. Muutamaan vuoteen en sitä enää ole tehnyt. Varmaan sen takia ettei K-kaupat enää tarjoa kakkua Pirkan päivänä...

Syntymäpäivä sai antikliimaksinsa illalla bussissa kotiin päin tullessa: Istuin jonkun oksennukseen jota en huomannut penkillä olevan. Nice. Kivaa iltaa mullekin.

Koulukuvageneraattori on hauska juttu. Tämä kuva oli vuoden 1976 kohdalla, eli sinä vuonna kun oma äitini täytti 26 vuotta. Hämärästi taidan jopa näyttää tässä kuvassa häneltä... Ja - toi tukka itse asiassa on aika hyvä! Pitänee kasvattaa ja opetella tekemään kunnon 70-luvun laineet. Äiti opettaa, eiksniin?

Ei mikään paska bändi

Ei hävetä yhtään olla RSO:ssa töissä jos arvostelut ulkomaillakin ovat seuraavanlaisia mitä saatiin torstaisesta Edinburghin konsertista:

THE TIMES
Finnish Radio SO/Oramo at the Usher Hall
A passionate concert that exuded power, authority and love was topped off
by a heady performance from Karita Mattila
Geoff Brown

Like many of the world's top conductors, Sakari Oramo has several orchestras in his wardrobe. He may have stopped wearing his Birmingham outfit, but he still has the Kokkola Opera in Finland and next month takes ownership of the Royal Stockholm Philharmonic. However, he appeared in Edinburgh with the orchestra he knows best, the Finnish Radio Symphony. Twenty years ago he was its concert master; from 1993 he served as associate principal conductor, moving to the top ten years later. If he doesn't know the orchestra's strengths, its quirks, and where the bodies are buried, no one does.
Every bar of Sibelius's First Symphony in this concert exuded power, authority and love. Even Oramo's conducting looked more passionate, more florid certainly, than it did in his years with the CBSO. The baleful opening clarinet solo set the scene for a turbulent, blood-red interpretation, raging enough to feel dangerous, yet sufficiently sculpted to keep Sibelius's framework intact. The concentrated energy of Oramo's first movement was ferocious. Then came the Andante's emotional arc, marvellously shaped, with the cellos' consoling cradle song shifting into anguish by degrees before sinking back, bruised. A combative Scherzo led into the Finale, introduced with searing cries. Whatever Sibelius needed - battle cries, fire, a tragic sigh - the orchestra provided with the kind of understanding probably bred in the bone.
The musicians had Janácek's number, too, despatching the Prelude to From the House of the Dead with just the right jagged aplomb. However, the chief Finnish glory of the first half was Karita Mattila, whose soprano voice is as rich and heady as full cream milk. She seemed almost surprised by the heat of the audience's response, though could she honestly expect us to sit on our hands after such multitextured displays of the opera singer's art? During Jenufa's prayer, from Janácek's opera, she pierced us with anguish. A moment later, the gears had changed and she was Tatyana from Tchaikovsky's Eugene Onegin, writing her love letter in fervent hope. Technically, nothing seemed to unseat Mattila, but her rigorous control across every register wasn't finally what made these performances special. She was open and embracing; she sang with her heart. No wonder the audience loved her.




Rowena Smith
The Guardian,
Monday August 18 2008
Article history


On paper, this rather short programme from the Finnish Radio Symphony and Sakari Oramo was something of an oddity. Despite the presence of Finnish soprano Karita Mattila singing two substantial operatic scenas, it was not a star showcase. After she dispatched Jenufa's Prayer and Tatyana's Letter Scene, the orchestra then wrapped up the evening with Sibelius's First Symphony.


Oramo had described the programme as being unified by a certain melancholic fin-de-siècle sensibility. As a concept, it sounded woolly - but it made perfect sense in his performance. The tone was set by his approach to the Prelude to Janácek's From the House of the Dead: punchy and vital rather than ponderous and gloom-laden.


Mattila's contribution was predictably charismatic. Having taken the Usher Hall by storm with the huge, bell-like properties of her voice, she proceeded to seduce the audience with the intensity of her performance. Mattila's gift to inhabit a role, even in a concert performance, is such that the vulnerability of Jenufa shone through, despite the power with which the monologue and prayer scene were delivered. She even performed the Letter Scene without her shoes, presumably to capture all the better the teenage impetuosity of Tatyana.


In the wake of Mattila's glamorous, vital presence, Sibelius's First could have seemed an anticlimax. But Oramo's take on the piece - briskly unsentimental but with a sense of ebb and flow, highlighting the wonderfully responsive playing of the Finnish RSO - turned out to be the
highlight of the performance


THE SCOTSMAN
MUSIC: FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
Published Date: 15 August 2008
By KENNETH WALTON
FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
*****
USHER HALL

IN A relatively short Festival appearance last night, the Finnish Radio Symphony Orchestra packed a universe of colour and seething emotion into its feverish programme.

Under its chief conductor, Sakari Oramo, the heat was intense from the start, never a guaranteed prospect when the opening notes come from the gnawing Prelude of Janacek's opera From the House of the Dead. Oramo lost no opportunity to illustrate its testy, virile demeanour.

And it set the scene perfectly for another Janacek operatic excerpt, Jenufa's Prayer, featuring the huge, charismatic personality of the Finnish soprano, Karita Mattila. What a glorious voice. The contained ecstasy of her performance was sheer class, only to be overshadowed by an even more sublime account of Tatyana's Letter Scene from Tchaikovsky's Eugene Onegin.
No containment here. Bare-footed and wretchedly animated, Mattila hit every emotional button with her heartfelt singing, enjoying instinctive support from Oramo and his band.
How do you follow that? No problem for these boys, who opened Sibelius's Symphony No 1 with steely, stormy petulance, and proceeded to conquer peak after peak in a performance loaded with ingenious, imaginative and explosive touches.

Matka meni mukavasti, kivat konsertitkin vaikka itse pidin juuri tuota Edinburghin konserttia parempana kuin Santanderissa lauantaina soitettua. Sali oli parempi ja jotenkin yleismeininki kaikilla innostuneempi. Eilen tultiin takaisin mutta tänään piti taas tehdä töitä. Kiertueella soitettu ooppera-alkusoitto Kuolleesta talosta saa peräänsä pari tuntia lisää kun koko ooppera esitetään Helsingin Juhlaviikoilla torstaina. Ooppera viedään myös Tukholmaan Östersjö-festivaalille, itse en sinne lähde mukaan kun kokoonpano on hieman kutistettu sitä varten. Eikä se muutenkaan vaikuta kovinkaan houkuttelevalta käynniltä: aamupäivällä lento sinne, harjoitukset, konsertti ja iltalennolla takaisin. Varmaankin rankka päivä.

Niin ja julkisivuremontti - ei vieläkään ohi. Näytti jo lupaavalta kun ei koneita ole pihassa näkynyt kunnes ne tänään taas ilmestyivät. Ja valmista piti olla jo syyskuussa 2007. Kyllä. Hienosti hoidettu.

Burn, baby, burn - part 2

Uskomatonta. Palovamma. Taas. Kädessä. Mä oon todella lahjakas tällä saralla. Nyt ei sentään tullut hellan levystä, tuli tiskatessa. Nii-in, tiskatessa. Näköjään liian kuuma vesi yhdistettynä samaisessa vedessä kuumenneisiin ruokailuvälineisiin aiheuttaa palovamman. Tulipa sekin sitten testattua.

2008 näyttää olevan palovammojen vuosi. 2006 oli tikkauksien ja tulehduksien vuosi. Mitenkäs on vuonna 2010? Murtumat? Odotan innolla.

It's over?

Jokohan olisi viimeinen kerta kun tämä jo vuoden liian pitkään käynnissä ollut julkisivuremontti häiritsisi mun elämää. Tänään nyt kohta heti pitäisi saapua joku poraamaan olohuoneen seinään reikä ja toinen tyyppi sitten sisäpuolella säätää jotain (ah, tätä mun asiantuntevaa sanastoa). Laittavat ilmeisesti kaapelisysteemit uusiksi. Ei siinä mitään, mutta mulle kuitenkin tuottaa hiukan vaikeuksia olla pukeissa (ja järjissäni) jo puoli kahdeksalta aamulla jos ei ole ihan pakko. Ja mun tuurilla ne ei ehdi edes tulla ennen kun mun pitää lähteä töihin...

Toisaalta, ulkoa kuuluu kyllä sellaisia lupaavia ääniä, ehkä ne tulee nyt...

Kramppeja (muttei nyrjähdyksiä)

Kesän aikana on monesti käynyt sama kuin viime yönä: pohjelihas kramppaa, eikä vain yhden kerran vaan viisi. Vieläkin sattuu jalkaan eikä oikein pysty kävelemään kunnolla. Viimeksi kunnon suonenveto iski kuukausi sitten Hauholla, ja vielä uidessa. Onneksi olin lähellä laituria niin pääsin maihin nopeasti. Inha fiilis. Etenkin kun siihen herää keskellä yötä. Joku joskus kommentoikin että olen herättänyt ja pelästyttänyt yhtäkkiä nousemalla sängyssä istumaan ja huutamalla kivusta. Kyllä mäkin pelästyisin. Täytynee aloittaa taas Diasporal-kuuritus. Yök.

Kallio-Kuninkalan auringonlasku 28.7.

Kesää ei enää ole jäljellä. Ainakaan lomamielessä. Festarit meni hyvin, kivoja keikkoja, uusia tuttavuuksia ja hauskoja aikoja. Ehkä liikaakin kun yöunet jäivät melko vähiin... Viimeiset rutistukset - Tuusulanjärven kamarimusiikki ja Oulunsalo Soi olivat melko peräkkäin joten siinä välissäkään ei ehtinyt lepäillä. Oikeastaan vaikka sitä "lomaa" välillä olikin, en paljoa kotona aikaa kesällä viettänyt. Tai siltä täällä kotona ainakin näyttää, siivoaminen on jäänyt melko vähälle. Lähinnä käynyt nukkumassa ja vaihtamassa laukun sisältöä. Ei siinä sitten ole jaksanut ruveta siivoamaan, on ollut kivempi vain röhnätä se aika kun on kotona ollut.

Limingan luontokeskuksen auringonlasku 4.8.

Hailuodon lautalta

Ensi viikolla on taas uusi lähtö, kauden ensimmäinen kiertue RSO:n kanssa, suuntana Edinburgh Skotlannissa ja Santander Espanjan rannikolla. Reissu kestää viisi päivää eli turnauskestävyys ei joudu suurelle koetukselle. Tai ei ainakaan pitäisi. Nyt toisaalta kuitenkin on aika tiukat pohjat alla, voi olla että väsymys ei siihenkään mennessä vielä ole poisnukuttu...

Äkkiä se kesä kuitenkin meni.

Eniten ärsyttää kaikki

Mikä siinä on, että joskus vaan puolikas sana tai katse saattaa aiheuttaa suurta ärtymystä mussa? Tänään taas ihan säälittävän pienistä asioista alkanut kiehumaan sisäisesti. Tyhmää. Ja kun kyseessä ei edes ole tuttujen ihmisten kesken kommunikointi vaan uusien ensitapaaminen... Muutenkin on kyllä viime aikoina kiukkua ja harmitusta riittänyt. Saisi jo loppua, ei kellään ole enää kivaa, mulla kaikista vähiten.

Veikkolan konsertti meni mainiosti, oli mukavaa vaihtelua ja virkistävää soitella kavereiden kanssa ja nauttia muiden perhe-elämästä. Huomasinpa senkin, että pidän enemmän pikkupojista kuin pikkutytöistä. Siis ihan kiltisti tarkoitan. Ne vaan on suloisempia kuin tytöt. Mikäs siinä on herätessä kun 1,5 v Totti paijaa, tökkii ja kikattaa samassa sängyssä.

Taidettiinpa Veikkolassa illanvieton lomassa puolivahingossa perustaa kvartettikin parin tunnin uusien kvartettikollegoiden etsinnän jälkeen. Innolla odotan toimintamme alkua, kiva että pitkästä aikaa olisi jotain vakituisempaa kamarimusiikkia.

Tour de Länsi-Uusimaa taitaa toteutua: sunnuntaina rullailen Vihtiin, otan Mintun matkaan ja poljetaan Ahtolaan. Päivä 2 sisältää sitten Ahtola-Hki välin. Yhteensä kilometrejä kertynee n. 180. Tosin, maanantaiksi on taidettu luvata sadetta. Täytyy toivoa ettei niin kuitenkaan ole. Muuten pitää tulla äiteen kyydissä ja pyörä telineessä tuo viimeinen väli. Sormet ja varpaat on ristissä. Tämä tour - toisin kuin esikuvansa Tour de France - sallii dopingin käytön, tervetuloa mukaan Duenas, Beltran ja Ricco.

Masters of Music and Stockmann

Lauantaina juhlittiin Vuokkoa Veikkolassa, musiikin maisterin paperit lävähti samana päivänä kun mullekin.

Maisteri Ristiluoma (ei keskity näköjään), Maisteri Luolaja ja Maisteri Iivari

Ahtolassa tuli vietettyä koko viikonloppu. Isä oli hankkinut jopa uuden hienon biologisen torjunta-aseen, kiitos Ruotsin armeijan, meille ehkä jää pari pensaallista viinimarjoja... heheh...

Ase ja ammukset

Huolimatta laiminlyönnistä, ruusu jaksaa kukkia

Apilamatto

Taas takaisin kaupungissa. Prison Breakin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt aktiivisesti koneella, katsoin jo toisen kauden myyntihintoja netistä, pitänee tilata jottei pääse syntymään minkäänlaista taukoa mun sohvaperunoitumiseen. Tosin huomenna ja keskiviikkona tulee taukoa katseluun - Veikkolassa soitellaan Mozartin huilukvartettoja mukavassa porukassa, konsertti on keskiviikkona, sitten taas takaisin kaupunkiin. Tai tuun varmaan yöksi kotiin, bussilla kun matka on puolisen tuntia ja vielä pääsee matkakortin opiskelijahinnoillakin...

Eniten ärsyttää kyllä kaikki mutta noista opiskelijahinnoista: Siinähän on säästänyt ihan kamalan paljon rahaa kun on saanut kaikkia alennuksia! Täytyy hamstrata niin pitkälle kun kehtaa kaikkia konserttilippuja ynnä muuta vielä kun ehtii ennen elokuun loppua jolloin kortin voimassaoloaika menee umpeen.

And talking about ärsytys - Stockmannille ei enää saa mitään tavistiliä perustettua, nyt pitää ottaa joku hiton MasterCard-sävellys. Äh! Tai onhan siellä vielä se käteiskorttimahdollisuuskin olemassa. No, kunhan en huijaa itseäni käyttämällä kahta luottokorttia yhteensä liikaa... VISAn kanssa on joten kuten pysynyt vielä laskuissa mutta jos tuokin nyt sitten lisätään siihen päälle... Velkavankeus kutsuu... Ja minkä ihmeen takia luottokorttihakemuksessa kysytään naimasäätyä!!! Tarviiko siitä muistuttaa siinäkin yhteydessä...

-Ärripurrimurmurmur. Ja vähän kiukkua vielä päälle.-

Ja nyt niitä "muita juttuja"

Urpoklubin varasihteeri ilmoittautuu. Edellisen postin otsikko lupasi muutakin kuin Kiina-juttua. Eipä tullut. On hiukan hajamielinen ollut viime aikoina, hyvänä esimerkkinä ehkä tällä viikolla hienosti sössitty pastalounas Spaghetteriassa: Edessä on annos johon haluan lisätä parmesania päälle - enkös sitten kaada vesikannusta suoraan lautaselle... Missä meni vikaan?! Ajattelinko mä samaan aikaan kaatavani lisää vettä lasiin vai miksi tämä hupsista? Is weird. Tai sitten vaan ihan normaalia, itseni tuntien. No, joka tapauksessa, tätä Mr. Bean-tyyppistä episodia tietysti seurasi se ympärille pälyily, eihän kukaan vaan huomannut. Onneksi salissa oli vain tosi nälkäisiä ihmisiä, ei niitä kiinnostanut mun pastakastikkeen laimentamiset tippaakaan (heheh, tippaakaan... grow up...).

Mutta siis niihin muihin juttuihin: Juhannus meni mukavasti Kurussa, uusissa maisemissa. Lähinnä satoi, mutta seura oli hauskaa.

Juhannusaatonaattoilta

Bug control

Käväistiinpä Ruovedellä, myös kirkolla kääntymässä

Juhannuksen jälkeinen aika on mennyt ensin harjoitellessa ja sitten esiintyessä Sysmän Suvisoitossa. Kiva olla festarilla jossa on paljon kavereita, ei tylsisty vaikka olisi Sysmän kokoisessa paikassa yli viikon. Sysmästä lähtiessä tuli kotimatkalla mutka Hattulan kohdalla ja piti päästä fanittamaan lisää kavereita kirkkoon, jossa soittivat osana Hauhon festaria. Aivan mahtava veto!

Sysmän Lada-kokoontumisajot

Festivaalin taiteellinen vaikutelma, viulisti Minna Pesola (hihiiihiii)

Tällä viikolla on jo Tuusulan meininkiä maisteltu parien harjoitusten muodossa, jatkoa sitten festareilla. Nyt tihrustan Ahtolassa koneen ruutua (kun ei huvita hakea jatkojohtoa että saisi mahtumaan pistorasiaan sekä laturin että lampun... viitseliäisyyden huippu) ja yritän saada jonkunlaista tolkkua kesäfiiliksiin. Ehkä tässä tämänhetkisessä alakuloisuudessa osasyynä on festarien välinen kuoppa, hektisestä hiljaisuuteen ja takaisin.

Kiina-päivitys ja muita juttuja

Pitkä hiljaisuus.

Kiinan sensuuri iski blogiin ja lupaamani reaaliaikainen päivitys matkasta ei onnistunut kun en päässyt edes lukemaan blogiani (yritys oli kuitenkin päällä joka päivä). Matka sujui mukavasti, kukaan ei sairastunut ja konsertit meni hyvin.


Muutama kuva Pekingin Kielletystä kaupungista:







Sitten päästään jo Guangzhouhun:

Kollega fiilistelee Guangzhoussa

Ja Shanghain vanhaa kaupunkia:

Uusi ja vanha kohtaa

Kavereita Shanghain vanhassa kaupungissa

Päiväunet

Moog-mafian Kiinan jaosto

Beijing - päivä 1

Vuorokausi rytmi aivan sekaisin. Lennolla en nukkunut juurikaan ja nyt melko lyhyiden yöunien jälkeen (kello täällä puoli 7 aamulla) valmiina lähtemään aamupalalle, sieltä Kiellettyyn kaupunkiin ja katselemaan paikkoja, shoppailemaan myös.

Sää on kummallinen: eilen käytiin saapumisen jälkeen Kiinan muurilla kiipeilemässä, silloin tuli jonkun verran vettä (jälkeenpäin ajatellen se oli tihuttamistakun vertasi tulevaan...) ja matkalla bussissa takaisin Pekingiin alkoi hillitön rankkasade. Vettä kaduilla nilkkoihin asti ja ukkonen jyrisi. Täksi päiväksi on luvattu samanlaista mutta vielä ei ainakaan sada (kaatamalla) eikä kuulu taivaalta mitään. Taivas muuten ei näy. Joko se johtuu saasteista tai sitten vaan on tosi tosi pilvistä... Kuulemma melkein aina täällä on tällaista harmaata. Sinänsä kiva kun lämpöä oli eilenkin siinä 30 tienoilla, jos vielä aurinko paahtaisi päälle niin olisi aika tukalaa olla.

Tänään ohjelmassa on vapaata iltapäivään asti jolloin lähdetään reeneihin, konserttisalilla vietetään loppuilta ja konsertin jälkeen hotellilla on järjestetty jonkin sortin vastaanotto. Voi olla, että väsymys iskee viimeistään silloin.

Perjantain klo 11 ruuhkaa Pekingissä. Arki on harmaa...

Olympia-areena. Hurja näky. Linnun pesä nimeltään.

Kiinan muurin ensi askeleita.
Jaksoin kiivetä S:n yläpäähän, siellä alkoi huimata niin pahasti että oli pakko laskeutua alas. Ja väsyneillä jaloilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa...

I climbed the Great Wall.

Made in China

Lähtö koittaa illalla, vielä on pakkaaminen ja tarpeellisten tavaroiden hankinta kesken... No, onhan mulla vielä viisi tuntia aikaa kentälle lähtöön. Ettei jäisi viime tippaan!

Kova miettiminen että mitä ottaa mukaan - mahdollisimman vähän tietysti kun suunnitelmissa on ostoskella paikan päältä vaikka ja mitä. Mutta se, mitä ottaa lähtiessä mukaan, voisko olla vaikeampaa valita... Kun pitäähän kaikkien ylä- ja alaosavaihtoehtojen olla synkronoitavissa toisiinsa (siis tietysti...) niin joutuu ihan tosissaan miettimään. Ja kengät! Kun pitää olla keikkakengät, sandaalit ja sit vielä varmaan tennarit. Vai pitääkö? Aargh!!!

Toistaiseksi pakkailu vaikuttaa hyvältä; lähtömäärä pysynee suunnilleen samana kuin Nykiin lähtiessä, eli alle puolet normaalikokoisesta matkalaukusta. On sitten tilaa tuoda ne kaikki aidot ja vähemmän aidot tavarat Suomeen. Hmm. Pitäisikö sittenkin ottaa se kaikista suurin laukku? Siinä on kyllä vaarana että kilot menee reilusti yli, ovat kuulemma Kiinan sisäisillä lennoilla tarkkoja painosta. Ehkä mä pärjään tällä...

Ensimmäistä kertaa lähtee läppärikin reissuun (nyt kun on oikeasti tuon kannettava- kriteerin täyttävä kone) joten reissukuulumisia kuvineen on odotettavissa paikan päältä.

Kesä ja ötökät

Viikonloppu Ahtolassa teki hyvää. Paitsi iholle. Tai no, aurinkoa tuli sen verran että rusketusta sain mutta mäkäräisten ja hyttysten hyökkäys tuntuu inhalta kun pitää raapia jalkoja, käsiä ja selkää jatkuvasti. Onneksi niistä ei tule mitään allergisia oireita, se nyt vielä puuttuisi.

Talviturkki tuli heitettyä lauantaina, vielä toukokuun puolella. Veden lämpötila oli suorastaan virkistävät n. 15 astetta. Sitä voi pitää silmällä täällä, naapurin rannan kohdalla kun on tuo ympäristökeskuksen mittari, tulee tieto aivan vierestä niin eiköhän sen olettaisi olevan sama kuin meidän rannassa...

Pihlajatiellä on ollut nyt yli 2 viikkoa ikkunat peitetty muoveilla, märkähiekkapuhallus on käynnissä. Muuten kiva, mutta kun mun ikkunat on kaikki samalla puolella, en pysty mitenkään tuulettamaan raitista ja viileätä ilmaa sisään. Täällä haisee pahalle. Tästä huonosta ilmasta varmaan myös johtuu etten ole oikein nukkunut kunnolla pariin viikkoon. Yllättävää. Väsy on.

Kesähommia pitäisi tehdä, harjoitella. Ehkäpä nyt voisi pari tuntia ahertaa niin sitten saisi loppupäivän viettää kavereiden seurassa. Juu, näinhän täytyy tehdä.

Champagne, please

Työt ohi, koulu ohi. Mitä nyt pitää tehdä?
- Harjoitella.

Mun ruusuiset kuvitelmat diplomin jälkeisestä elämästä kariutuu aika vauhdilla. Siis pitää harjoitellakin... On tääkin nyt elämää...

Kesäloma alkoi mun osalta jo viikko sitten, töissä oli enää vaan nauhotusta ja levytystä, näissä pienempi kokoonpano, joten sain vapaavuoron, jopa ihan pyytämättä. Mikäs siinä. Kyllä tääkin viikko on siitä huolimatta mennyt äkkiä, on tullut myös harjoiteltua. Ekat festarimenot/kesäkeikat alkaa reeneillä jo viikon päästä - Kiinan reissu kutsuu. Rokotuskin sitä varten (vihdoinkin) hommattu. Sen reissun jälkeen onkin jo sitten juhannus, josta viikon kuluttua Sysmän Suvisoitto. Siellä on aika pahoja biisejä kohdalle kilahtanut, pitää ihan tosissaan harjoitella niitä. Sysmän lisäksi tiedossa on myös 19.7. lavatanssit Lasipalatsilla, Tuusulanjärven kamarimusiikki ja Oulunsalo Soi. Oulunsalon jälkeisenä päivänä alkaakin heti työt. Siinä se kesä sitten menee. Mukavasti harrastellessa.

Melkein-Maisterisjuhlatkin tuli pidettyä. Rehtori puhui ja suvivirsi laulettiin. Todistuksenkin sain Muna:na. Hauskaa oli ja selvitimme myös, että jos juo pelkkää aitoa shampanjaa niin ei tule krapulaa. Hirvittävän tärkeä tiedonjyvä. Kollegan sanoja lainatakseni: "Ai senkö takia se on niin kallista!" Hihi. Kohta tosin pitää vaihtaa shampanjamerkkiä, enää ei juhannuksen jälkeen saa litkiä Mummia.


Nyt kohta shampanjapiknikille juhlistamaan Madden koesoittovoittoa HKO:ssa. Jee!!!

MuMm

Kaikki opintoviikot plakkarissa, enää puuttuu paperit. Niitä odotellessa juodaan tietysti vain Mumm-shampanjaa (Musiikin Maisteri, melkein... ehhehehehe) ja lopetetaan harjoittelu (enää ei tarvii, eikö).

Pyöräilykausikin tuli korkattua, hiukan ongelmia tosin oli kun yritin pumpata renkaisiin ilmaa, kävi vain niin että pumppu imikin kaiken ilman pois. Hups. Pikaisen visiitin läheiseen pyöräkauppaan ansiosta ongelma selvisi (mä kun luulin että vika on pumppaajassa, ei pumpussa/pyörässä) ja rullailu alkoi tältä kesältä. Pidempää lenkkiä odotellessa.

Keksin myös ihan patenttiratkaisun pyörän ulkona säilyttämiseen: taloyhtiössä kun ei ole pyörävarastoa tai edes katosta takapihalla - Biltema kutsuu ja sieltä aion poistaa moottoripyörille tarkoitetun sadesuojan! Fiksua, vaikka itse sanonkin...

Ja matkakuvia:

Manhattania

Tunnetuimpia maamerkkejä maailmassa

Iltamaisemaa

Penkki Central Parkissa

Hihi!

Hauskaa oli. Uudestaan pitää päästä. Joskus. Shoppailtua tuli aika reilusti: uusi lentolaukkukin piti hommata jotta tavarat mahtuisi mukaan kotimatkalle...

New York, New York

Kaksi biisiä tulee aina mieleen Nykistä: Ensinnäkin tietysti se Frank Sinatran (öö... olihan se Sinatran vetämä?... kyllä nyt hävettää etten ees tiedä) kibale. Mut toisekseen jostain musikaalista numero, jossa merimiehet saapuu laivalla NY:n satamaan ja 3 niistä puhkeaa laulamaan (tietysti, kuka merimies ei sitä tekisi??) heti laiturilla New York, New Yooooooork!!!!

Lähtö huomenna, takaisin 2.5. Ohjelma jonkun verran auki mutta eipä haittaa tippaakaan.

Taistelu kuumetta (ja lautakuntaa) vastaan voitettu, erinomaisin arvosanoin.

Mitäs muuta vielä?

Hauskaa Vappua!

Maanantai-illan kuumetta

Ei voi olla totta. Iltapäivällä tuli hillittömät vilun väreet, menin sänkyyn reiluksi tunniksi, kun heräsin: kuumetta 39,1 pahimmillaan. Nyt on jo hiukan laskenut, kiitos Matildan joka toi arsenaalin lääkkeitä. Todella toivon, ettei tämä jatku huomiseen näin pahana, en mitenkään haluaisi perua diplomia tässä vaiheessa. Se olisi ihan arsesta.

Ehkä kyseessä on se, että kerrankin on valmistautunut kunnolla johonkin pahaan paikkaan ja nyt on huomannut ettei oikeastaan ole mitään hätää, se menee ihan hyvin. Normaalistihan stressin purku ja sairastuminen olisi alkanut vasta ylihuomenna, tällä kertaa kuitenkin jo 2 päivää liian aikaisin. Harmittaa.

No, lavalle vaikka pää kainalossa...

3 nights and counting

Laatikollinen kuohuvaa on nyt hankittu tutkintosalin ovella tarjottavaksi. Pitää saada heti rauhoittava lasillinen ennen lautakunnan rankkaa palautetta... Ja yleisön viihdykettä siksi aikaa kun istun siellä tuomittavana.

Olis jo!!!!

5 yötä diplomiin on, laskin aivan itse.

Takana päin on viimeinen soittotunti Akatemialla. Ei edes tuntunut yhtään kummalliselta. Viimeistä kertaa R-talon 309:ssä hikoilemassa, opiskelijana ainakin.

Tutkintoon on enää 5 yötä. Jännitystä ei enää oikeastaan ole, enemmänkin väsymystä ja tunnetta siitä, että voisi jo mennä tekemään sen diplomin jotta saisi sen pois alta. Harvemmin kyllä on näinkin luottavaisin mielin ollut omasta soitostaan ennen mitään isoa esiintymistä. Tai siis tottakai jännittää, mutta se muutaman vuoden sykkeennosto joka kerta kun ajatteleekin kaukana häämöttävää diplomia alkoi jo olla liian pitkäkestoista...

Viikon päästä saa jo hengittää, New Yorkin ilmaa! Lähtö on tasan viikon päästä torstaina: tutkinto tiistaina - siihen perään yksi toipumispäivä (todennäköisesti krapulasta- ) ja sitten matkaan. Voi tosin olla, että olen niin väsynyt koko reissun ajan etten pysy Mintun perässä kaikissa suunnitelmissa ja nukun äärettömän paljon. Jos vaikka monen vuoden stressaaminen ja jännittäminen vihdoinkin laukeaisi lopullisesti. I wish.

Tekemättä on enää teosesittely käsiohjelmaan, muuten homma hoidossa. Ai, ja pitäähän sinne sitten hommata skumpat millä kilistellä heti salista päästyä. Täytyypä hoitaa sekin kuntoon.

Päässä pyörii myös ihan tyhmiä käytännön kysymyksiä nyt kun pikku hiljaa valmistuu, esim:

Mitä tapahtuu koulun sähköpostiosoitteelle?
Mitä pitää tehdä että saa ne paperit?
Kehtaako lakua ja soitinkaappia pitää niin kauan kunnes niitä tullaan karhuamaan?

Ja miksei mun kirjallisen työn arvosana ole vieläkään tullut? Tai no, jätin sen kyllä vasta reilu kuukausi sitten, siihen piti varata 2 kk aikaa tarkistukseen. Muutama viikko enää korkeintaan.

Ei se siitä.

La donna è mobile

Voi Ilkka-parkaa.

Burn, baby, burn!

Jauts. Kokkaaminen on vaarallista. Laitoin vahingossa väärän levyn päälle ja nojasin sitten siihen "kylmään" levyyn. Tosi fiksu veto, oikea älyn jättiläinen liikenteessä. No, onneksi kämmen on jo melkeinpä parantunut, pientä kireyttä vielä on näin viikko tapaturman jälkeen.

No eihän se tietenkään niiiin pahalta kuvassa näytä...

Onneksi jääkaapissa oli muutama tölkki olutta ja siideriä, sain pidettyä kylmää koko illan ajan, menin jopa yhden tölkin kanssa nukkumaan (ei, en juonut yhtäkään niistä, vaikka mieli tekikin), yön aikana kipu olikin onneksi melkein kokonaan hävinnyt. Pari päivää joutui (sai) olla soittamatta, ei pystynyt taivuttamaan sormia kun juuri noista nivelien kohdista paloi aika pahasti myös.

Rakkoja tekee mieli repiä. Aargh. Siitä saa kivat kiksit, vähän niinkuin auringossa palamisen jälkeen iho kuoriutuu ja nahasta lähtee suuria kelmusuikaleita... aah...

Enää 12 päivää konserttoon. Sitten koittaa vapaus. Ainakin lähtö Akatemialta, jos ei muuta.

Tyylikäs pingviini

Laatulehti-Eevassa (kyllä, sekin tulee, kiitos äidin puhelinmyyntiin sortumisen) on huvittava Mielikuvia-palstan juttu Simo Frangénista:

Jos olisin...

...eläin
Olisin pingviini. Se pukeutuu aina tyylikkäästi frakkiin.

...kasvi
Humala (Humulus lupulus). Olen humalan suuri fani.

...rakennus
Porin jäähalli. Voisin seurata Porin Ässien kotiottelut ilmaiseksi.

...kulkuväline
Pendolino. Kukaan ei enää ihmettelisi, jos myöhästyisin jostakin tapaamisesta.

...sarjakuvasankari
Olisin Kit Carson. Olen aina halunnut olla Tex Wilderin kaveri.

...historian henkilö
En kukaan. Jos olisin historian henkilö, olisin jo kuollut.

...taideteos
Monty Python: Hassun kävelyn ministeriö. Se on täydellinen tv-sketsi.

...ruoka
Olisin kuuma linssikeitto. Olen tuollainen linsseillä varustettu notkea höyryäjä.

...numero
Kuusi. Olisihan se mukavaa, että jouluna minut koristeltaisiin ja ihmiset tanssisivat riemuissaan ympärilläni.

...nainen
Sulkapalloilija Anu Nieminen. Olisi hienoa saada lyöntitekniikkani hänen tasolleen. Bonuksena saisin jutella Jarkko Niemisen kanssa tenniksestä vaikka joka päivä.

...lelu
Ilmapallo. Joskus sitä kuvittelee olevansa vapaa ja muiden yläpuolella, mutta on kuitenkin tiukasti narussa kiinni oleva pelkkä kupla.

...matkakohde
Nauru-saaret. Elämän tarkoitushan on hyvä meininki.

...tekniikan ihme
Kuumemittari. Voisin päästä kauniiden naisten kainaloon.

...valtio
Kiina. Haluaisin perustaa sinne riisinhallintajoukot.

...alkuaine
Berkelium. Tuossa nimessä on suomalaista jämeryyttä.

...paikkakunta
Jos olisin paikkakunta, olisin Simo, koska jostakin syystä pidän kovasti sen nimestä.


Nauratti kovin. Hih.

Tämä on muuten juhlapostaus, 100. kirjoitelma tähän blogiin. Kiva kun käytte lukemassa!

Pasin evankeliumi

Pääsiäisen 3 Matteus-passiota on nyt soitettu. Huh. Hetken saa levätä, pitää kuitenkin jotain harjoitellakin kun ei tässä siihen konserttoon ole enää kuin kuukausi aikaa. Töihin paluukin sujui leppoisasti, heti tuli kuittia kun jaksoin hihitellä huonoille jutuille ja hymyillä: "Huomaa ettei joku oo istunut sektiossa vähään aikaan..." Hauskaa olla töissä, näkee ihmisiä eikä tule täysin koppihöperöksi. Tosin joutuu heräämään oikeasti aamulla. Opintovapaalla kun ei aikatauluja kauheasti ollut.

Tuosta Matteus-passiosta tulee aina mieleen yksi tosi hassu juttu: tarina kertoo, että perheeseen kuului 4 poikaa: Matteus, Markus, Luukas ja... get this: Pasi. On tainnu isä vaihtua ennen neljättä. Tai usko loppunut. Joku tuttu mielestäni oli vielä jonkun näistä pojista luokkakaveri, että ovat siis oikeasti olemassa...

Nyt lomalle, huomenna pöndelle, jatkosta en tiedä. Paitsi että maanantaina äidin herkkulammasta syömään. Nam.

Taidan olla kipeä

Kummallista: harjoittelu maistuu. Miksi nyt, kun resitaali on jo ohi? Tai onhan se konsertto vielä jäljellä, silti on outoa että se iili tuli vasta nyt. Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Mutta sairasta. Eihän mua koskaan oikein ole innostanut harjoittelu. Mun täytyy olla kipeä. Joku stressin purkuun liittyvä sairastuminen, ainahan mä oon kaikki joulu- ja pääsiäislomatkin sairastanut. Kunnollinen työntekijä... Mut kieltämättä, on vähän flunssainen olo...

Missä viipyy skumppa ja vaahtokarkit?

Olo on kuin rankemmankin urheilusuorituksen jälkeen, väsymys painaa. Nyt kun saisi nukkua niin ei sitten huvitakaan nukkua kun saa luvan kanssa valvoa ja nauttia opintovapaan viimeisistä päivistä. Tosin, huomenna pitää hakea ensi viikon stemmat ja muutenkin aloittaa konserton harjoittelu. Ei se niin kovin kaukana se 22.4. ole... Meni resitaali hyvin, palaute oli ihan asiallista, mietittävää on jatkoa ajatellen. Mutta kyllä ne noin ylipäänsä tykkäsi soitosta.

Isoja bileitä ei ollut, vielä. Tai no, kyllä nuo Matilda ja Jussi aika kiitettävästi mua tankkasi samana iltana. Kiitos vaan. Mutta ehkä voisi sitten jotkut valmistujaisbileet järkätä, kunhan saa loputkin hommat hoidettua. Josta tulikin mieleen: tänään jätin tarkistettavaksi kirjallisen työn. Finally. Ja sain samalla niittaaja-vamman vasempaan kämmeneen, työ kun oli yhteensä 28 sivua paksu, perusnitoja ei hommaan ilman väkivaltaa pystynyt. Ja kun työstä olin ottanut neljä tulostetta, kolme koululle ja yksi itselle, kävi jo kämmenelle tuo niittaus.

Tänään tein ostoksen, jota oon jo pitkään harkinnut: Bottan lähellä yhden gallerian ikkunassa on seissyt jonkin aikaa Krokforsin Maisema, tänään en enää pystynyt kävelemään ohi... Nyt se komeilee seinällä. Se on hiano. Pelkään vaan että se putoaa, en oo ihan varma oliko mun naularatkaisu paras mahdollinen. Saa nähdä.

Viinihanat kunniaan - "Revolutionnaire!"

Yötyöt

Tää on selkeästikin mun tehokkainta työaikaa, nimittäin aamuyö. Nytkin kello on neljän tienoilla ja juuri lähetin diplomin resitaalin teosesittelyt eteenpäin. Ehkä tää tehokkuus johtuu siitä ettei a) telkkarista tule mitään b) Facebookissa ei näy kavereita tai c) Skypessä ei näy kavereita. Eli ehkä seuraavalla kerralla täytyy a) sulkea telkkari b) sulkea internet ja c) sulkea Skype.

Ja vielä muistutus:

Maanantaina on diplomikonserttini ensimmäinen osio, resitaali. Töölönkadulla klo 15. Tulkaa kuulemaan, menee maksimissaan 1,5 tuntia.

Ahdistus ja stressi on edelleen päällä, tosin yllättäen alkaa jo nyt (eli ennen diplomia) hellittämään. Ehkä sitä on tajunnut, että osaakin soittaa, edes vähän. No, siitä saan tuomion maanantaina...

Valmis - ainakin melkein

.... nimittäin kirjallinen työ. Juuri lähetin luettavaksi ohjaavalle opettajalle tekstini, aamulla on korjaussessio ja sitten ei enää toivottavasti tarvitse paljoa kirjoitella. Muuta kuin käsiohjelman teosesittelyt. Kiitos vaan itselleni kun muistutin tästäkin... *huoh*

Koska tulee talvi?

Missä on nämä säät? Kysynpä vaan.

Huomenna on jo maaliskuu eikä lunta näy missään. Talvi saisi jo tulla. Musta se olisi aika kiva juttu. Ja varmaan monesta muustakin.

Karkauspäivä. En ole kosinut ketään. Vielä. Iltaa on vielä jäljellä. Josko hyvät iltapukukankaat saisi kehitettyä. Taktikointi olisi paikallaan, pitäisi siis kosia jotain, joka ei varmana suostuisi. Se ei liene ongelma. Katsotaan kuinka käy.

Huomenna taas saa "soittaa" Euroviisuissa. Playbackin iloinen maailma.

Killing me (not so) softly

Tyhmä tyhmä tyhmä tyhmä idiootti urpo! That's me. Oon kyllä todellinen tunari. Pääsiäistä edeltävä viikko on suorastaan itsemurha. Töitä on, ihan vaikka muille jakaa. Tältä se näyttää:

la: töitä klo 12-21
su: töitä klo 15-21:30
ma: töitä klo 10-20
ti: töitä klo 10-19:30
ke: töitä klo 10-22 (lisäksi paluu illalla Vihdistä takaisin kaupunkiin, eli kotona vasta n.23)
to: töitä klo 10-16:30 (oho, JO klo 16:30! eihän tässä sittenkään oo mitään hätää...)
pe: töitä klo 13-21:30 (sisältää 2 konserttia)

Mä oon hullu. Miksi pitää suostua kaikille keikoille? Viikon aikana on siis yhteensä 4 konserttia: 3 Matteus-passiota (kahdessa eri porukassa) ja 1 Pergolesin Stabat Mater. Lisäksi omat oikeat työt, joissa ilmeisesti vain levytystä/nauhotusta/harjoitusta.

Varmistakaa joku sitten pääsiäisen tienoilla että mä oon vielä elossa. Jos ei kuulu ääntä, niin tulkaa edes tökkäsemään, liikunko mä...

Ohhoh

Alkuillasta radiossa kerrottiin (ja mähän uskon kaiken mitä siellä sanotaan, radiostahan tulee pelkkää faktatietoa - vähän niinkuin mun suusta) että deodorantin imppaus on yleistymässä. Voi tsiisus. Ihmiset on sekoja. Mutta niinhän se menee, hulluilla halvat huvit - idiootit maksaa 2,89€...

(Onkohan sillä väliä, minkälaista dödöä imppaa? Että onko se ja sama nuuskiiko maalaistytön Niveaa vai Axen huuruja?)

Before and After

Tohloppi takana. Koko päivä odottelua. Aamulla lähtö Helsingistä oli jo 8:30, takaisin oltiin hiukan puolenyön jälkeen. Yhteensä "tekemistä" ei kovin paljoa ollut: maski, harjoitus, kenraali, maskin korjauksia ja itse suora lähetys. Nää kaikki aktiviteetit oli kuitenkin ripoteltu pitkin päivää. Saatiin siis odotella. Paljon. Hauska kuitenkin oli päästä näkemään se kaikki kulissien takainen toiminta.

Show'n tytöt - Minna, Vuokko ja Pisku tällättyinä juuri ennen suoraa lähetystä

Ajattelin ensin että laittaisin tähänkin ennen ja jälkeen meikin- kuvat. Verrattuani niitä ensin koneen ruudulla totesin että en kehtaa sitä ennen -kuvaa tänne lätkäistä. Ero on aika karu. Todellisuus on kylmä ja rehellinen. Aika paljon tuolla maskeeraamisella saa aikaan, kuten kuvasta näkee.

Vielä ei suoraan finaaliin päästy, toinen mahdollisuus on viikon päästä lauantaina, jolloin karsitaan kuudesta "ylijääneestä" kappaleesta vielä kaksi saman päivän aikana olevaan Suomen finaaliin. Mutta suuri kiitos teille kaikille jotka äänestitte jo nyt Virginiaa jatkoon, meidän (ja monen muun) mielestä se oli ainoa kiinnostava ja mielekäs kappale!!! Ja terveisiä Emmulle ja Eetulle, toivottavasti saitte silti skoolata vaikka ei päästykään lavalle riehumaan loppulähetyksessä...

Niin, ja käykää ihmeessä Vuokon kotisivuilla ja tutustukaa hienoon uuteen levyyn!!!