Kesäsuunnitelmia

Pitkä radiohiljaisuus taas takana. Tekemistä on riittänyt. Tai sitten ihan vaan rehellistä laiskuutta ja viitsimättömyyttä...

Kesä meneekin pitkälti kvartettipuuhissa, tiedossa on muutamia konsertteja: 3.6. Kymijoen Lohisoitossa, 4.6. Riihimäen kesäkonserteissa, 8.7. Hollolan kirkossa, 15.7. Kuhmon kamarimusiikissa ja 8.8. Tammisaaren kesäkonserteissa.

Lehteenkin oltiin tänään päästy. Jea. Kaikki mainos on tervetullutta!

Hiihtoloma meneillään, eipä oo sukset suihkinu. Klassinen jousi sen sijaan suihkii, meneillään on Kuudennen kerroksen orkesterin - eli uudelta nimeltään Suomalaisen Barokkiorkesterin (en ymmärrä, miksi vaihtaa toimiva ja persoonallinen nimi johonkin noinkin tavalliseen... sitäpaitsi, assosioin heti Suomalaiseen kamariorkesteriin, äh!) - kamarimusiikkiperiodi, viikonloppuna konsertit Allotriassa Helsingissä ja Nya Paviljongenissa Kauniaisissa. Hauskaa pitkästä aikaa rutkutella barokkivehkeillä, ja vielä erittäin pätevässä seurassa.

No niin, tulipahan linkitettyä reilusti, eikun surffaamaan.

Lähiruokavalio

On muuten huomattavan vaikeaa pysyttäytyä kasvisruokavaliossa jos syö sellaisissa paikoissa missä yleensä syön. Tai no, lähinnä tarkoitan Kulttuuritaloa. Käsittämätöntä, minkälaista "kasvisruokaa" siellä tarjotaan - ensinnäkin, sen ruokalajin nimi ruokalistassa on "kasvislisuke", toiseksi, tämän lisukkeen päällä lukee "vain kasvisruokailijoille". Logiikka pettää, pahasti. Missä pääruoka??? Niin, ja kolmanneksi - kasvislisuke on yleensä loppunut ja silloin kun sitä on jäljellä, on se melkoisen epämääräisen makuista. Ehkä sitä juuri siksi onkin jäänyt... Muutenkin Kultsan ruoan taso on laskenut, hetken jaksoi uusi ravintoloitsija yrittää, nyt etenkin syksyllä taso on kuitenkin ollut nolon heikko.

Kasvisruokaan siirtymisen idea tuli Mintulta, tai ennemminkin Mintun esimerkistä maksaa New Yorkin lentonsa takaisin luonnolle syömällä kasvisruokaa puoli vuotta. Lentoliput Phoenixiin nimittäin polttelevat taskussa (tai oikeastaan sähköpostissa...) ja matkaan pääsen 28.12. Ajattelin että ainakin yritän samaa mihin Minttu pystyikin. Toistaiseksi vaikeuksia on ollut. Nimenomaan Kultsalla. Ellei jaksa tehdä joka päivä eväitä, on pakko luopua periaatteesta. Tai ainakin muokata sitä:
Kotona teen vain kasvisruokaa (tämä käy helposti, teinhän sitä käytännössä melkein kokonaisen vuoden Kölnissä).
Ravintolassa pyrin valitsemaan kasvisruokaa (riippuu tietysti ravintolasta, millaisia kasvisruokia on tarjolla, esim. thai-paikassa ei tuota ongelmia kun saa nam-tofucurrya) (niin ja muuten viimeksi teki tiukkaa kun ruokaseura tilasi italialaisessa paikassa vitello tonnatoa..... auts, yksi suosikeista.... pysyin kuitenkin kasviksissa).
Jos tarjolla on vain liha/kalaruokaa, syön sitä (ja toivon sen olevan lähiruokaa).
Parin viikon aikana on tullut syötyä ehkä 6 tai 7 kertaa lihaa/kalaa, siis noin puolet aterioista. Tästä on vielä vähennettävä.

Laitoin aluksi tämän postauksen otsikoksi Kasvisruokavalio, mutta toistaiseksi tämä valio on kyllä vain yritys lähiruokavaliosta. Ehkä myöhempään postaukseen sen voi jo vaihtaa kasvikseksi...


(kylläpäs alkoi tehdä mieli härkäcarpacciota.....)

Where have you been Mrs. Robinson

Ei julkaisua sitten maaliskuun... Hiljaista on ollut. Tai ei oikeastaan, huvitusaste vain ollut jotain muuta kuin aiemmin, ei ole tekstiä syntynyt.

Rso teki kiertueen Saksaan, Itävaltaan ja Kreikkaan. Kaikista niistä parista sadasta kuvasta päätin kuitenkin laittaa tähän vain kaksi, nekin molemmat Innsbruckin mahtavalta puolikkaalta vapaapäivältä, jolloin kiivettiin reilun 2km korkeuteen, pilvien yläpuolelle. Tuona päivänä suuri osa matkalaisista kärähtikin mukavasti... Mutta oli sen arvoista, henkeäsalpaavat näkymät, vielä jos olisi sää ollut kirkas ja pilvet poissa, kaupunki olisi näkynyt myös.

Pilvien alla sijaitsee Innsbruck, kuvauskorkeus 2300m.

Päheet jääpuikot korkeuksissa.

Rso on matkaillut muuallakin, nimittäin kevätpurjehduksella Helsingin edustalla. Tosin tuulta ei ollut, matkavauhti oli melko olematon mutta mukavaa oli, hyvää ruokaa ja seuraa, mikäs siinä lilluessa.

Rso seilaa Helsingin edustalla.

Osallistuakin sai.

Isäkin sai kunnioitettavat 60 vuotta täyteen ja juhlia vietettiin Westerby Gårdissa.

Syntymäpäiväsankari juhlissaan Inkoossa.

Kevään aikana en ole saanut aikaiseksi kokkailla parsaa mutta nyt eilen sen tein kun kylässä oli mukavia ihmisiä. Parsan keittäminen on aina ollut jotenkin pelottava juttu, koskaan oikein ole varma milloin on sopiva kypsyysaste. Tällä kertaa onnistui tosi hyvin. Onneksi.

Parsaa, parmesania ja voikastiketta...

Kvartetin toiminta saatu käyntiin, uudet kuvat kehissä ja pari konserttia tiedossa: 5.7. Hauholla ja 6.11. Helsingissä. Lisää odotellaan, ainakin innostusta tekemiseen riittää.

Quadrion: Jussi Vähälä, Elina Vähälä, Maaria Leino & minä

Tällaista tällä hetkellä. Sadetta. Harjoitteluintoa odotellessa. Lomaa on juhannukseen asti eli nyt sitä aikaa reenaamiselle olisi, jostain sen on kohta tultava, muuten tulee kiire.

Levykauppa - parempi levykauppa - Stupido Shop

Maijan syytä. Kaikki on Maijan syytä. Vaikka ihan itse suostuin kauppaan sisään astumaan ja ihan itse valitsin ne kaikki 5 levyä mitkä päädyin ostamaan. Silti, Maijan syytä. Stupido Shop vaan on hyvä levykauppa, ei voi muuta sanoa, aina sieltä löytyy aarteita. Ja halvalla. Nyt ne siirtyy parhaillaan koneelle, eka levy eli Pepe & Paradisen Niin vähän on aikaa soi jo, lisäksi mukaan tarttui mm. Maria Gasolinaa ja ruotsalaista pehmopoppia.

Onneksi palkkapäivä on tiedossa ensi viikon alussa, muuten varat olisi vähissä kiertueelle torstaina lähtiessä... KELA muisti mua monen muun opiskelijan ja entisen sellaisen joukossa ja vaati takaisin opintotukia vuodelta 2007 (jotka olin siis itse unohtanut oma-aloitteisesti palauttaa ennen kuin summaan lisättiin korot mukaan......) reilun 1600€ edestä. Jipii. Sinne meni melkein koko Lahden keikkapalkka.

Ja kiertue: RSO lähtee reissuun, tiedossa Saksa, Itävalta ja Kreikka. Pituutta matkalla on 10 päivää ja tahti on tiuha, onneksi pääsiäisviikko heti perään on vapaata. Siis omista töistä. Taas oon onnellisesti saanut täytettyä sitä kuitenkin kaikella muulla sälällä. Koskaan en opi.

Benin

Uusi kirja luettujen listaan, pitkästä aikaa. Ja oli hauska huomata, että Sinnemäki oli sitä Beninissä, Villa Karossa kirjoittanut. Sinne meistäkin osa lähtee marraskuussa, tuli jo infoa kaikenlaisista rokotus- ym. asioista. Benin on muuten matkakohde josta Minttukin on kateellinen! Tosin hän on sentään käynyt Afrikassa, hiukan eri olosuhteissa kuitenkin kuin mihin me ollaan menossa. Tai no, kuulostaa siltä kuin meillä olisi jotenkin luksusolot - epäilenpä että melko leiriolosuhteisiin täytyy varautua. Mutta se on toisaalta hauskaa! Soitinasioita täytyynee kuitenkin miettiä, ilmasto on todella erilainen ja konsertit on ulkoilmalavalla...

Beninistä tulee muuten eteläisin paikka missä olen koskaan käynyt (tai piti kyllä hetki miettiä... mutta kyllä se niin taitaa olla).

Palaneen käryä. Taas.

Rangaistus tulee jo ennen kuin on edes maistanut juuri leipomiansa pullia - uuni hyökkää päälle ja käräyttää rystysiä. Ehkä joku yrittää sanoa mulle ettei saisi syödä pullaa, saati sitten leipoa niitä. Ei onneksi kovin pahasti kärähtänyt mutta on ikävässä kohdassa palovamma kun siitä kohtaa iho liikkuu paljolti, etenkin soittaessa... (taas yksi syy enemmän syödä ulkona...)

Käsien turvallisuus oli tänään töissäkin mielessä kun naapurikakkosviulisti huitaisi vauhdilla jousensa omaan jousikäden kämmeneeni. Ei siinäkään hassusti käynyt (onneksi) mutta mietti vain että kuinka pahasti tuollainen voisi vaurioittaa (sairasloman kuva kiiltelee silmissä), etenkin jos on kovinkin voimallinen paatoskohta meneillään ja kyseessä joku eläytyvä taiteilija, poveria riittänee. Itsekin joskus vahingossa (en ihan vieläkään tosin käsitä miten onnistuinkin niin tekemään) huitaisin oman jouseni vauhdilla viereisen pultin kollegan korvaan. Kyllä, korvaan. Sattui kuulemma aika hyvin.

Hyviä uutisia kvartetti-rintamallakin: Saimme ensikonserttimme Soiva Akatemia-sarjaan ensi kaudelle. Säästyy siis paljon omia rahoja konsertin järjestämisessä - tilavuokrat, mainokset ym. kulut voi unohtaa, onneksi. Tarkempaa konserttipäivää ei vielä ole päätetty mutta yritetään saada sitä syksylle 2009. Ja primaksemme Elina oli saanut kollegansa kanssa aivan mielettömän hienon apurahan uuden viulukoulun perustamiseen! Mahtavaa.

Paluu omiin riveihin odottaa sunnuntaina. Hämmentävää. Mutta silti hurjan mukavaa. Ei tarvitse tuhlata päiviä autossa ja junassa istumiseen enää. Ja saa nukkua aamulla pidempään, parasta.

Auts, krunts,krunts

Yhtä kokemusta taas rikkaampi. Punkteeraus, tuo poskiontelotulehduksen tukosten pikainen poistaja! Tosin, joku roipe onteloon jäi kun veden paineellakaan ei ulos mahtunut. Toivottavasti antibiootit, nenäsuihkeet ja vesihöyry auttaa asiaan... Mutta tosiaan, yllättävän vähän sattui, olin jotenkin pelännyt pahempaa. Ainoa mikä puistattaa jälkikäteen oli se rutina kun ruston läpi työnnettiin voimalla neula molempiin sieraimiin. Brrr. Jospa tämä kuukauden sairasteluputki nyt sitten jo loppuisi. On päässyt laihtumaankin, jopa 4kg. Ehkä siihen on vaikuttanut muitakin asioita, hyvin mahdollista. Ihan kivahan se toisaalta on mahtua vaatteisiinsa paremmin...

Oma-alotteista rustojen rusauttelua, jo 80-luvulla!

Tuli tylsän ja yksinäisen illan iloksi pari päivää sitten skannailtua vanhoja valokuviakin digimuotoon. Tosin vain muutamia, ja niissäkin vierähti tovi... (johtuuko sitten mun skannerin käyttö-nevariudesta vai mistä, mutta hidasta oli...)

Lahti-sompailu alkaa taas maanantaina, tiedossa mm. Ahon Hyönteissinfoniaa. Ei innosta. Tavallaan kyllä kaduttaa että tuli täytettyä tämän vuoden hiihtoloma kokonaan kaikella ylimääräisellä, nyt tuntuu siltä että olisi voinut viettää ihan oikeatakin lomaa, edes muutaman päivän. Nyt se loma kutistui viikonlopuksi josta toisena päivänä tuskaili poskionteloita ja harjoitteli alttoviulismia... Että se siitä lomasta... Mutta kävin kuitenkin kerran hiihtämässä! (jonka takia ne ontelot varmaan tulehtuikin...)

Urpo laskit väärin...

.... joulu meni jo.

Vai menikö? Yritettiin ottaa selvää että milloinka tuo joulukuusi pitäisi heittää pihalle. Kun on kahdenlaista informaatiota - joko loppiaisena tai Nuutin päivänä 13.1. Ja lisähämmennystä aiheuttaa Nuutin päivän ajoitus, ennen se on ollut heti loppiaisen jälkeen, 7. päivä. Niin että saako kuusi vielä olla koristeltuna ja sisällä? (lue: eihän mun tarvitse vielä alkaa ajatella sen ulosviemisen logistista puolta... viime vuonna viheriöitin rappukäytävää runsaasti... ja tuo matka takapihan roskiksille täytynee reitittää uusiksi kun takaoven kautta mennessä tulee hankalia ovenavauksia ja mutkia seinissä... hmm... ehkä etuoven kautta...)

Huomaa että on päässyt tylsistymään lomalla, ahkerasti on taas tullut kasattua kaikenlaisia keikkoja heti tammi-helmikuulle. Tosin ihan kivoja kaikki, ei siinä mitään. Mutta huokaisee jo valmiiksi väsymyksestä kun selailee kalenterin sivuja ja laskee että ehtiikö edes syödä tuona päivänä kunnolla... Ja siis ensimmäisenä huolenahan mulla on toi ruoka... Tällekin viikonlopulle piti tänään jo käydä hommaamassa eväitä kun ei oikein pääse järkeviin aikoihin syömään mihinkään. Outoa. En osaa enää ennakoida siinä mielessä että päättäisin jo perjantaina mitä syön sunnuntaille asti. Helppoahan se on normaalisti vaan mennä kauppaan keskustaan, ne kun saavat olla auki joka päivä ja myöhään.

Ja miksen aloittanut harjoittelua kunnolla aiemmin... 20 vuotta aiemmin... Tylsää kompastella perusongelmiin jatkuvasti. Onneksi kuitenkin suunnilleen tietää missä vika ja miten korjata, aikaahan siinä vaan kuluu hukkaan kun voisi oikeinkin soittaa koko ajan...

VISA

Visa on vaarallinen väline. On liian helppoa selailla nettikauppaa ja ostoskella hetken mielijohteesta kasa levyjä tai elokuvia, napin painalluksella. Tai no, pitäähän sen verran vaivaa nähdä että nousee koneen äärestä hakemaan sen visan lompakosta ja näppäilee numerot sun muut. Mutta taasen tuli ostettua muutama levy. Liian helppoa. Postiluukun kolahdusta odotellessa.

Vaate- tai kenkäostoksiin en ole vielä netissä ryhtynyt. Houkutus saattaa kasvaa keväällä suureksi kun ehdottomasti suosikein kauluspaitakauppa Suomessa lopettaa tammikuun lopulla. Sen jälkeen niitä saa enää netistä tilaamalla tai Ruotsiin matkustamalla. Ehkä kuitenkin tuo jälkimmäinen houkuttelee enemmän...
Tosiaan - ainoa kauppa jonka paidat ovat korjaamatta oikean malliset. Ja vielä kivoja kankaita. Jos vaikka nyt kävisi loppuunmyynnissä hakemassa varastoon paitoja, ehkä selviäisi jonkun aikaa? Ehkä? Suosittelen käymään mikäli kauluspaitoja käytät. Kampissa. Naisille ja miehille.

Seurasaari 28.12.2008

Kiva kun on pakkasta. Tulee talvifiilis, vaikkei sitä lunta paljoa olekaan. Mahtava olo kun astuu ovesta ulos ja heti kirpaisee nenän päässä. Ja posket punehtuu. Ja näyttäisi pakkaset jatkuvankin, loppiaisen nollakeliä lukuunottamatta. Vielä kun pääsisi luistelemaan ja hiihtämään, olisi jokatalviset perinteet täytetty. Paitsi että, hiihtämään ei joka talvi ole päässyt, välineiden puutteessa. Nyt kun sellaiset taas on (omat - ei enää Mintun vanhoja...) niin mikäs estää... Muu kuin se että välineet Nummelassa. Syy lähteä käymään, selkeästikin. Onkohan harjulla sen verran lunta että ladut pidetään kuosissa? Täytyy tarkistaa paikallisilta.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joulukin meni. Tai oikeastaan yli kaksi kuukautta. Mutta nyt - lomalla - on taas hetki aikaa (siis hetki tylsää) päivittää tätäkin! Jotkut täällä silti ovat jaksaneet käydä vilkaisemassa, laskurin mukaan. Toivottavasti taas löytävät takaisin kun otan tiukan nipistysotteen niskastani ja alan taas aktiivisemmaksi bloggaajaksi. (Onkohan tämä laskettavissa uudenvuoden lupaukseksi...)

Pisku ja puolikas särkynyt sydän

Herkkupipareita Fredalla

Pari päivää ennen joulua vietettiin joululeipojaisia, parhaassa seurassa. Mukavaa yhdessäoloa ja piparitehtailua samassa paketissa. Glögiä unohtamatta.

Siuntion kirkko 24.12.2008

Uuden Vuoden juhlinta alkoi kotoa, illalliselle seuraksi liittyi mukava joukko nuoria naisia, osa toisilleen tuntemattomia. Mielettömän kiva huomata että kokoonpano oli nappivalinta, juttua ja naurua riitti.

Kattausintohimon täyttymyksen hetkiä

(Edellisen kuvan kattauskoristeiden tuhoamista!)

Lomaa jatkuu vielä, muutamia harjoituksia ennen töiden alkua 12.1. Lisäksi omaa ryhtiliikkeen suoritusta - harjoittelua. Jos vaikka edesauttaisi Lahden koitoksissa reilun kuukauden kuluttua...

"Säilyttäköön Uusi Vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat."

Tintin

Brysselissä.

Pitkästä aikaa. Viimeksi olin viime marraskuussa kylässä. Säät on nyt aikas mukavat, on aurinkoista ja muutenkin kiva syyssää. Paljon kävelyä tänään on tullut jo harrastettua - sarjakuvamuseon kautta Rue Neuve läpi ja Grand Placelle. Perinteinen vohveli aukiolla kuuluu tietysti asiaan. Tosin tänään se tuntui ylivoimaisen isolta. Ehkä niillä suklaa- ja kermavaahtolisukkeilla oli jotain osuutta asiaan.

Sarjakuvamuseosta tarttui mukaan ensimmäinen Tintti: Tintin au pays des Soviets ja ranskaksi vielä! Tuli hinku hiukan verestää kielitaitoa. Ehkä se menee ohi.

Kilpailumenestystä

Historiallinen ensimmäinen ja jo perinteeksi muodostunut Sibelius-suklaakakkukilpailu on nyt käyty Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 9.10. 2008. Kieroutuneen tuomaripelin, dopingin ja häikäilemättömän vilpin sävyttämä kisa käytiin neljän kollegan kesken. Ylivoimaiseksi voittajaksi julistettiin paras kakku. Me muut selvisimme muille sijoille.

Kakkujen korkkaus käynnissä.

Vaikka voittoa ei kotiin (tällä kertaa) tullut, vakuutuin kakkuni hyvyydestä kun reseptiä sai jakaa jopa 4 kappaletta seuraavana päivänä. Jeejee.

Mahtava lauantai-ilta tiedossa:
Pyöräilylenkin jälkeen suihku ja verkkarit päälle, kannullinen teetä vieressä ja läppärillä pyörii Gilmore Girlsin 6. tuotantokausi. Ja Fazerinaa toki unohtamatta. Tämä jos joku on elämää.

Summa summarum

Vuosi sitten kollega pyysi kirjoittamaan raportin vaihtovuodestani Kölnissä. Tein sen, tosin melkein vuoden myöhässä: Tulos on luettavissa alttoviuluseuran sivuilta. Enjoy...

Kaikenlaista

Klaukkalan linja-autoasemalta, 23.9.2008

Ruska-aika - paras aika. Mä oon ihan syksyfani. Mahtavan väristä ulkona kun lehdet muuttaa väriään. Jotkut pitää keväästä nimenomaan vihreän värin takia mutta musta se kevään kirpunvihreä ei ole lähellekään yhtä viehättävä ja puoleensa vetävä luonnon väritys kuin mitä nyt ulkona on.

Maijan kanssa sunnuntaikävelyllä Kaivarissa

Tuli syksyn ensimmäiset suppikset kerättyä viikonloppuna. Yllättävän vähän niitä näkyi, ilmeisesti ollut huono kesä niille.

Äiti mittatikkuna Lohjansaaren metsässä

Huomenna taas lokakuu. Kaksi reissua tiedossa: ensin Brysseliin huvimatkalle ja loppukuusta Espanjaan ja Portugaliin kiertueelle. Yök. Kuka nyt sinne haluaisi... Ja mikä mahtavinta: Meta4 konsertoi samoina iltoina Madridissa kuin RSO, eli hyvät kaverit ovat siellä myös! Hauskaa.

Hamsteri söi mun matikan vihon

Ei mun elämässä taida tapahtua kovinkaan jännittäviä asioita jos päivän isoin juttu on pyöräilykypärän roskiinheitto. Tosin, syy, miksi se piti heittää pois onkin sitten huvittavampi:

Sunnuntaiaamupäivän Kaivari-kävelyn ajaksi parkkeerasin pyöräni Viiskulman Primulan eteen. Kiinnitin myös kypärän u-lukkoon ettei tarvitsisi kanniskella sitä mukana. Muutaman tunnin päästä olin palaamassa pyörälle ja parin metrin päässä pyörästä huomasin nuoren miehen kävelyttävän koiraansa. Ajattelin että olisipa hassua jos toi koira nyt pissaisi mun pyörään. Eikös niin sitten käynytkin. Ja juuri siihen kohtaan missä kypärä roikkui polkimien vieressä. Huusin omistajalle "Hei, kai sä huomasit mihin sun koiras kusee?" Johon omistaja: "Ai sori, en mä huomannu" Johon tokaisin tylyyn sävyyn vaan että ei se mitään ja aloin räplätä lukkoa auki. Sinä aikana tyyppi oli lähtenyt kävelemään pois. Just. Että vastuuta koiran tekosista ja sitä rataa. Ajattelin kuitenkin etten halua olla kusipää ja lähteä sen perään ruikuttamaan pilalle menneestä kypärästä. Olisi ehkä pitänyt, kypärä nimittäin haisi todella pahasti, kastui myös aika hyvin. Materiaalitkin vaikuttavat sen verran huokoisilta että turhaa oli yrittää pestä kusta pois.

Kuvittelin jo tilannetta missä poliisit pysäyttää mut kun en pidä kypärää päässä vaan kuskaan sitä ohjaustangossa - "Koira pissasi mun kypärään, en mä halua pitää sitä päässä". Suoraan yläasteelta, missä joidenkin harrastuksena oli keksiä aina uusia syitä miksi vihot ym. eivät olleet mukana. Olisikohan poliisisetiä huvittanut yhtä paljon kuin mua...

Kuningas Ei

E ja I. Kaksi ihan peruskirjainta. Silti niiden yhdistelmää "EI" on näköjäänkin hillittömän vaikeaa käyttää. Kalenteri täyttyy taas hiukan liian tiheäksi. Kuka pitäisi mulle kurssin "Vaikka kieltäydyt keikasta ilman että sinulla juuri niinä päivinä olisi mitään muuta tekemistä, ei se tee sinusta pahaa ja huonoa ihmistä". Tarviiko kaikkiin pyyntöihin aina vaan vastata "Joo, kyl mä voin tulla". Karu totuus joka kerta muistuttaa itsestään viimeistään siinä vaiheessa kun stemmat lävähtää käteen ja huomaa mihin kuseen on taas heittäytynyt.

Eräs kollega neuvoi live-pyyntöihin käyttämään taktiikkaa: "Mulla ei oo kalenteria mukana mut mä muistelisin että mulle ei käy tuolloin". Mä alan harjoitella tuota. Kun oon aina tehnyt sen amatöörivirheen että kaivan kalenterin esiin kysyttäessä. Puhelimessa luulisi olevan helpompi toteuttaa, vaikka kalenterinkin kanssa. Eihän se toinen näe että mulla olisi tyhjää.

Boot camp käyntiin.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Sampo Pankki sen on oivaltanut: Kekkonen myy.



Kekkonen nousee, taas. Kekkonen myös matkustaa, ainakin RSO:n mukana.

Santander, Espanja

Perinteitä

1.9. Pirkan päivä. Lukiovuosina tuli mentyä koulun läheiseen K-kauppaan nauttimaan Pirkanpäiväkahveista ja -kakusta. Muutamaan vuoteen en sitä enää ole tehnyt. Varmaan sen takia ettei K-kaupat enää tarjoa kakkua Pirkan päivänä...

Syntymäpäivä sai antikliimaksinsa illalla bussissa kotiin päin tullessa: Istuin jonkun oksennukseen jota en huomannut penkillä olevan. Nice. Kivaa iltaa mullekin.

Koulukuvageneraattori on hauska juttu. Tämä kuva oli vuoden 1976 kohdalla, eli sinä vuonna kun oma äitini täytti 26 vuotta. Hämärästi taidan jopa näyttää tässä kuvassa häneltä... Ja - toi tukka itse asiassa on aika hyvä! Pitänee kasvattaa ja opetella tekemään kunnon 70-luvun laineet. Äiti opettaa, eiksniin?

Ei mikään paska bändi

Ei hävetä yhtään olla RSO:ssa töissä jos arvostelut ulkomaillakin ovat seuraavanlaisia mitä saatiin torstaisesta Edinburghin konsertista:

THE TIMES
Finnish Radio SO/Oramo at the Usher Hall
A passionate concert that exuded power, authority and love was topped off
by a heady performance from Karita Mattila
Geoff Brown

Like many of the world's top conductors, Sakari Oramo has several orchestras in his wardrobe. He may have stopped wearing his Birmingham outfit, but he still has the Kokkola Opera in Finland and next month takes ownership of the Royal Stockholm Philharmonic. However, he appeared in Edinburgh with the orchestra he knows best, the Finnish Radio Symphony. Twenty years ago he was its concert master; from 1993 he served as associate principal conductor, moving to the top ten years later. If he doesn't know the orchestra's strengths, its quirks, and where the bodies are buried, no one does.
Every bar of Sibelius's First Symphony in this concert exuded power, authority and love. Even Oramo's conducting looked more passionate, more florid certainly, than it did in his years with the CBSO. The baleful opening clarinet solo set the scene for a turbulent, blood-red interpretation, raging enough to feel dangerous, yet sufficiently sculpted to keep Sibelius's framework intact. The concentrated energy of Oramo's first movement was ferocious. Then came the Andante's emotional arc, marvellously shaped, with the cellos' consoling cradle song shifting into anguish by degrees before sinking back, bruised. A combative Scherzo led into the Finale, introduced with searing cries. Whatever Sibelius needed - battle cries, fire, a tragic sigh - the orchestra provided with the kind of understanding probably bred in the bone.
The musicians had Janácek's number, too, despatching the Prelude to From the House of the Dead with just the right jagged aplomb. However, the chief Finnish glory of the first half was Karita Mattila, whose soprano voice is as rich and heady as full cream milk. She seemed almost surprised by the heat of the audience's response, though could she honestly expect us to sit on our hands after such multitextured displays of the opera singer's art? During Jenufa's prayer, from Janácek's opera, she pierced us with anguish. A moment later, the gears had changed and she was Tatyana from Tchaikovsky's Eugene Onegin, writing her love letter in fervent hope. Technically, nothing seemed to unseat Mattila, but her rigorous control across every register wasn't finally what made these performances special. She was open and embracing; she sang with her heart. No wonder the audience loved her.




Rowena Smith
The Guardian,
Monday August 18 2008
Article history


On paper, this rather short programme from the Finnish Radio Symphony and Sakari Oramo was something of an oddity. Despite the presence of Finnish soprano Karita Mattila singing two substantial operatic scenas, it was not a star showcase. After she dispatched Jenufa's Prayer and Tatyana's Letter Scene, the orchestra then wrapped up the evening with Sibelius's First Symphony.


Oramo had described the programme as being unified by a certain melancholic fin-de-siècle sensibility. As a concept, it sounded woolly - but it made perfect sense in his performance. The tone was set by his approach to the Prelude to Janácek's From the House of the Dead: punchy and vital rather than ponderous and gloom-laden.


Mattila's contribution was predictably charismatic. Having taken the Usher Hall by storm with the huge, bell-like properties of her voice, she proceeded to seduce the audience with the intensity of her performance. Mattila's gift to inhabit a role, even in a concert performance, is such that the vulnerability of Jenufa shone through, despite the power with which the monologue and prayer scene were delivered. She even performed the Letter Scene without her shoes, presumably to capture all the better the teenage impetuosity of Tatyana.


In the wake of Mattila's glamorous, vital presence, Sibelius's First could have seemed an anticlimax. But Oramo's take on the piece - briskly unsentimental but with a sense of ebb and flow, highlighting the wonderfully responsive playing of the Finnish RSO - turned out to be the
highlight of the performance


THE SCOTSMAN
MUSIC: FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
Published Date: 15 August 2008
By KENNETH WALTON
FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
*****
USHER HALL

IN A relatively short Festival appearance last night, the Finnish Radio Symphony Orchestra packed a universe of colour and seething emotion into its feverish programme.

Under its chief conductor, Sakari Oramo, the heat was intense from the start, never a guaranteed prospect when the opening notes come from the gnawing Prelude of Janacek's opera From the House of the Dead. Oramo lost no opportunity to illustrate its testy, virile demeanour.

And it set the scene perfectly for another Janacek operatic excerpt, Jenufa's Prayer, featuring the huge, charismatic personality of the Finnish soprano, Karita Mattila. What a glorious voice. The contained ecstasy of her performance was sheer class, only to be overshadowed by an even more sublime account of Tatyana's Letter Scene from Tchaikovsky's Eugene Onegin.
No containment here. Bare-footed and wretchedly animated, Mattila hit every emotional button with her heartfelt singing, enjoying instinctive support from Oramo and his band.
How do you follow that? No problem for these boys, who opened Sibelius's Symphony No 1 with steely, stormy petulance, and proceeded to conquer peak after peak in a performance loaded with ingenious, imaginative and explosive touches.

Matka meni mukavasti, kivat konsertitkin vaikka itse pidin juuri tuota Edinburghin konserttia parempana kuin Santanderissa lauantaina soitettua. Sali oli parempi ja jotenkin yleismeininki kaikilla innostuneempi. Eilen tultiin takaisin mutta tänään piti taas tehdä töitä. Kiertueella soitettu ooppera-alkusoitto Kuolleesta talosta saa peräänsä pari tuntia lisää kun koko ooppera esitetään Helsingin Juhlaviikoilla torstaina. Ooppera viedään myös Tukholmaan Östersjö-festivaalille, itse en sinne lähde mukaan kun kokoonpano on hieman kutistettu sitä varten. Eikä se muutenkaan vaikuta kovinkaan houkuttelevalta käynniltä: aamupäivällä lento sinne, harjoitukset, konsertti ja iltalennolla takaisin. Varmaankin rankka päivä.

Niin ja julkisivuremontti - ei vieläkään ohi. Näytti jo lupaavalta kun ei koneita ole pihassa näkynyt kunnes ne tänään taas ilmestyivät. Ja valmista piti olla jo syyskuussa 2007. Kyllä. Hienosti hoidettu.

Burn, baby, burn - part 2

Uskomatonta. Palovamma. Taas. Kädessä. Mä oon todella lahjakas tällä saralla. Nyt ei sentään tullut hellan levystä, tuli tiskatessa. Nii-in, tiskatessa. Näköjään liian kuuma vesi yhdistettynä samaisessa vedessä kuumenneisiin ruokailuvälineisiin aiheuttaa palovamman. Tulipa sekin sitten testattua.

2008 näyttää olevan palovammojen vuosi. 2006 oli tikkauksien ja tulehduksien vuosi. Mitenkäs on vuonna 2010? Murtumat? Odotan innolla.