Sleepless in Meilahti

Uni ei tule. Vaikka kuinka pyöri sängyssä. Asiaan saattaa vaikuttaa 4 tunnin päikkärit jotka joutui ottamaan, edellisenä iltana kun tuli nautittua hyvästä seurasta ja juomasta liiankin pitkään. Onneksi ei oo töitä ennen kuin vasta tiistaina, voi vapaasti valvoa. Tosin unirytmi menee taas sekasin kun liian monena aamuna nukkuu liian pitkään, tiedän jo nyt että tiistaiaamu tulee olemaan tuskainen...

Taas hetkellistä diplomi-angstia. Kävin ostamassa yhden kappaleen nuotit sitä varten. Muuten ohjelmisto onkin jo kait kasassa. Pitää vielä hyväksyttää se. Niin ja harjoitella se. Jep jep, ei kyllä huvita.

"Alkaako ahdistaa ja vanne päätä puristaa?"

Tämän kesän kakkaroita

Lainatakseni Seminaarimäen mieslaulajien sanoja: Tahdon kukkia kasvattaa... ---- kukille jutella, rakkaudesta keskustella... (Samaisessa kappaleessa esitetään muitakin yleispäteviä joka tilanteen kysymyksiä kuten: "Tuntuuko sinusta siltä että sinua tarkkaillaan?" "Alkaako ahdistaa?". Kuulemma kysymykset on suoraan armeijan värväystarkastuksen psykologisista kysymyksistä? tiedä häntä... Tulipa tästä pitkä sulkeinen!) Äiti toi uuden viherkasvin (tai siis se on vanha kasvi joka pelastettiin muutama vuosi sitten, se on ollut Nummelassa parantumassa ja odottamassa pääsyä Piskun hellään hoivaan...:)). Sille väsäsin sitten matching kukkaruukun kuin fiikukselle ja mullat meni vaihtoon samalla. Se on aika kivaa puuhaa tuo kasvi- ja kukka-aktiviteetti. Huomasin Kölnissäkin että oon ihan innoissani aina aamulla katsomassa parvekkeelle onko ne missä kunnossa. Ja olihan ne aika piristävät ylipäänsä siellä, takapiha kun oli pelkkää asvalttia ja betonia. Vähän väriä harmaan joukkoon.

Töissä paussikeskusteluissakin jotkut juttelivat pihan kasvisuunnittelusta ja tuli nyt ekaa kertaa olo että haluan vielä joskus asua sellaisessa paikassa missä on mahdollisuus omaan pihaan ja sen hoitamiseen (toisin kuin olisi voinut kuvitella 10 vuotta sitten). Ehkä siinä myös kiehtoo se alun suunnittelu-puolikin, työn tuloksen näkemisen ohella. Tosin nuo parvekekukat on siinä mielessä helppoja verrattuna kokonaiseen pihaan ettei pahemmin tarvitse kitkeä rikkaruohoja...

Ahtolaankaan ei vähään aikaan ole ehtinyt, siellä taitaa kultapiiskut nyt kukkia.

Ahtolan kultapiiskua syyskuussa 2004

Meneillään on aika vaikea konsertti, ahdistaa. 81 sivua täyttä musiikkia, niin monta sivua ettei mitenkään muista kun kääntää seuraavalle aukeamalle että mitä sieltä tulee. Ja monta paikkaa oli tänäänkin harjoituksissa sellaisia "...ööö... onko tää tosiaan jo soitettu aiemmin...?" -hetkiä. No, reenaamallahan ne hups-paikatkin onnistuu. Tulee olemaan aika tiivis tunnelma lavalla: pelkkiä alttojakin on 16, eli 4-5 enemmän kuin normaalisti. Puhaltajiakin kait n. tuplat. Ei voi käsittää miten me mahdutaan Finlandia-talon lavalle. Viime konsertissakin yhden altistin piti jäädä pois konsertin isoimmasta teoksesta koska ei yksinkertaisesti vaan mahtunut lavalle soittamaan. Nyt siellä tulee olemaa käytössä lavan levennykset, silti naapurit saa varmasti osumia. Toivottavasti on edes näköyhteys kapuun. Muuten ollaan hukassa.


Ai: tänne blogiin voi ilmeisesti lisätä myös videoita, täytyy tutkia arkistot ja pistää parhaita paloja.

Sohvaperunat ry:stä päivää

Voi kamala. Elämä ilman telkkarin ääntä on nyt koettu. Sitä kesti vuorokauden, siitä selvisi juuri ja juuri. Pidempi aika olisi ehkä jo aiheuttanut jotain vakavampia ongelmia psyykeeseen. Nyt tuli vain hetkellinen vieroitustärinä. Siitäkin selvisi syömällä brownieta. Apu löytyi jopa omasta keittiöstä kun olin leiponut toissailtana sienipiirakkaa ja suklaabrownieta. Hyvää vaikka itse sanonkin.

Niin mutta se ongelma: se olikin digiboksissa, tai siis sen scart-piuhassa. Se klöntti joka laitetaan noihin vehkeisiin kiinni oli jotenkin vaurioitunut niistä äänenkuljetus-piikeistä (mulla on erityisen hyvä tietotekniikka-jargon, mä oon niin ässä-hifisti), kuvaa se välitti mutta ei ääntä. Piti vain ostaa uusi piuha. Mä kun kerkesin sitten jo käydä kaikki mahdolliset virheilmoitukset telkkarista ja boksista läpi ja mikään ei tuottanut tulosta. Stockan kiltti huoltosetä sitten käski ostaa uuden piuhan. On ne fiksuja noi miehet.

RSO täytti juuri 80 vuotta. Selvisi että mä oon tasan päivälleen 55 vuotta nuorempi: ensimmäinen 10-miehisen radio-orkesterin livelähetys tuli ulos 1.9. 1927. Eilinen konsertti oli sitten juhlakonsertti, se tulee myös töllöstä ulos siinä Kausikortti-ohjelmassa, muistaakseni 23.9. Keikan jälkeen oli vielä YLEn tarjoamat ruuat ja viinit, suurin osa porukoista jatkoi vielä aamuyöhön asti, mä lähdin kotiin jo kympiltä. Aamulla sitten harjoituksissa tuli noottia aikaisesta poistumisesta, jouduin selittelemään: "Mutta mullahan on koeaika, pitää yrittää käyttäytyä..." Johon vastaus kuului: "Nimenomaan, sulla on koeaika, sitä suuremmalla syyllä!!!" Täytyy kyllä sanoa että siellä on paljon mukavia tyyppejä, on tervetullut olo.

Netistä tilattu leffa Jadesoturi saapui tänään, vihdoin sen pääsen katsomaan ja kuulemaan lopullisessa muodossa. Sen soundtrackin teko oli niin hauskaa, oli kiva seurata kun musaa sovitettiin liikkuvaan kuvaan, just joihinkin taistelukohtauksiinkin. Ja musiikkihan voitti Jussin, mahtavaa! Kimmon ja Samulin meiningit palkittiin. Harmittaa edelleen kun lähdin just ennen elokuvan ensi-iltaa Kölniin, en päässy kutsuvieras-enskariin, sen kerran kun sinne oli kutsuttu! *Katkeraa tilitystä*

Mä oon urpo

Siis voiko olla että mä oon näin tyhmä? Oon jo muutamaan otteeseen katsonut työlistaa ihan kieroon, mm. viime postiin laitoin kuinka meillä on altisti+klarinetisti- solistit mutta ei! Ei se nyt ihan niin mennyt, tällä viikolla onkin trumpetisti (tosin hänkin orkesterin omia) solistamassa. Stemmat ei ole hurjan vaikeita, pystyy sopeutumaan. Aiemmin oon katsonut että yksi syksyn pahoista viikoista (Schönbergin Gurrelieder) olisi joskus loppuvaiheessa eli jotain loka-marraskuuta, mutta ei! Sehän alkaa jo ensi viikolla! Kääk. Onneksi huomasin stemmat siellä töissä jo odottamassa ja rupesin vähän tutkimaan aikataulua tarkemmin. Avutonta.

Mulla pitäisi olla joku sihteeri joka aina muistuttaa mitä tulee tapahtumaan seuraavan kahden viikon aikana. Ja sen pitäisi muistuttaa joka päivä näistä samoista asioista. Nytkin on jo pari viikkoa pitänyt lähettää sähköpostilla lyhyt CV Veikkolan keikkaa (marraskuussa) varten, muistan sen aina kun nään postin vastaanottavan henkilön töissä (eli melkein joka päivä) mutta silti en muista sitä ikinä kotona. Ehkä nyt jo voisi muistaa lähettää. Yritän ainakin.

Mun täytyy nyt saada järkeni kokoon, systeemi kuntoon. Miten musta on voinut tulla näin lepsu käytännön asioissa? Ihan hävettää kun ei saa aikaiseksi.

Kolmekymppinen

25-vuotissynttärit takana. Tajusin että ikähän pyöristetään kolmeenkymppiin. Siirtyi 2-kymppisestä 3-kymppiseksi hetkessä. Toinen tapa on ilmaista tää ikä neljännesvuosisatana. En tiedä sitten että kumpi niistä oikeastaan tuntuu vanhemmalta; neljännesvuosisadassa kun kuitenkin on se "sata" mukana niin se kuulostaa jotenkin enemmältä kuin kolmekymppinen.

Ei tunnu yhtään vanhemmalta. Ei tosin oo koskaan aiemminkaan tuntunut syntymäpäivänä siltä. Ehkä se kolahtaa joskus kovaa. Se vanheneminen.

Nyt on Juhlaviikko-keikatkin ohi, viime viikolla oli Lindberg-konsertti (jossa harvinaislaatuinen tapahtuma: alttoviulu konserttimestarina) ja nyt ensi viikolla alkaa kausikonsertit ja sitä myötä myös se Yle Teeman ohjelma Kausikortti. Hyvin alkaakin: keskiviikkona on solisteina orkesterin omat altisti ja klarinetisti. Ja perjantaiksi lähdetään Hämeenlinnaan soittamaan sinne uuteen konserttisaliin Verkatehtaalle.

Ensimmäistä palkkaakin tuli käytettyä järkevästi (tai no, miten sen nyt ottaa...) : ostin uuden kotelon kun tuo edellinen on niin painava että hartiat on kipeytyneet pahasti sen kantamisesta. Kotelo on tosin niin slimmi ettei siihen mene nuotteja niin sittenhän piti tietysti ostaa myös uusi kassi (Longchamp - tietysti) johon mahtuu isommatkin nuotit ja lisäksi keikkavaatteetkin kenkineen kaikkineen. Kotelo on ranskalainen Bam; olisin halunnut saksalaisen Gewan viulun muotoisen kotelon (mittatilaus-kotelo) mutta niitä ei enää valmisteta. Harmillista. Etenkin kun tuo Bernardel on niin siro ja pieni ettei se oikeen istu kaikkiin koteloihin. Mutta tuossa Bamin kotelossa on edes jonkun verran säätömahdollisuutta niin ei se nyt hajoamaan pääse. Ja on se aika high-tech ulkonäöltää tuo uusi kotelo, sillä ei myöskään kumoa mummoja kadulla yhtä helposti kuin vanhalla. Mummot kiittää.

Poks ja terveisiä Tukholmasta

5oo:n kävijän raja rikki.

-Kuka täällä oikein käy? Keitä te ootte? Ja mikä tärkeintä: Ketä kiinnostaa? (Paitsi äitiä.)

-Kiva kuitenkin että tulitte taas lukemaan, ei mene huono huumori ja päätön tarinointi täysin hukkaan.

Tukholman reissu takana päin, konsertti meni hyvin (myös ne pilipalit laivalla, pumppasin tosin tyylikkäästi kerran) ja yleisö tykkäsi. Oli hyvä sääkin kävellä kaupungilla. Pitkästä aikaa. Viimeksi taisin käydä 2002 tai -03. Pitää mennä taas uudestaan, on se sen verran kiva paikka.

Helsinki mereltä



Suomenlinnaa

Berwaldhallen - konserttisali

Klasari-julkkis

Ottaakohan kukaan muu itsestään niin paljon kuvia kuin minä...

Satuinpas hyvään aikaan ottamaan kuvan. Nää kaartilaiset oli muutenkin paljon rennompia kuin suomalaiset kollegansa, ne sentään liikkui ja seisoi jopa lonkkalevossa.

Niin kuin arvelinkin, laivalla tuli syötyä. Paljon. Kalaa puolen vuoden annos kerrallaan, seuraavan kerran voikin sitten vetää niitä jouluna.

Tukholmasta paluun jälkeen oli ohjelmassa Amerikan laiva: Lännen-Jukka ja Dirk Powell Band Huvila-teltassa. Todella hyvä keikka, kunnon meininki ja kadehdittavan hyvät kantri-viulistit. Ja kun ne soitti paria muutakin soitinta - ei voi käsittää miten jotkut on multi-instrumentalisteja ja vieläpä hyviä.

Perjantain 6 tunnin poppislevy-taustojen levytyksen jälkeen jaksoi illalla mennä vielä Taiteiden yöhön, tosin vain siihen Strange Fruit- esitykseen. Joka oli vähän pettymys, odotukset oli liian korkealla suuren mainostuksen takia. Tai kivaltahan se näyttää kun heiluu tikun nokassa mutta mitä muuta siinä sitten oli... Hurjasti väkeä oli liikkeellä katsomassa nimenomaan tätä ja kahta muuta samaa esitystä.

Nyt on harjoitteluangsti: huomenna alkaa taas uudet kappaleet ja stemmat ei ole helppoja. Yleensäkin uuden musiikin lukemiseen ja harjoittelemiseen menee mulla kauan. Ehkä siihenkin olisi olemassa joku helppo systeemi. Kukaan ei vaan ole kertonut. Mikäs siinä, mennään pitkän kaavan mukaan. Taas.

Päivän paasto

Havahduin yksi aamu Köln-flashbackiin, viime vuonna tuli aamuisin (no okei, puolilta päivin) harrastettua tätä settiä:

Puuroa ja juoruja

Sain helposti kulumaan uutisten ja ei niin tärkeiden asioiden selailussa parikin tuntia aamuisin (tai siis päivisin...) Hassua että sitä täälläkin harrastaa vaikka televisio seisoo tuossa vieressä ja radiostakin kuulisi asioita. Tv:n katselu on viime aikoina keskittynyt vain Gilmore Girlsiin, enää yksi levy jäljellä. Pitänee palauttaa ne sitten Tarulle ja pyytää seuraavat pari kautta taas lainaan. Ikään kuin ei olisi mitään parempaa tekemistä. Oh wait, eihän mulla olekaan mitään parempaa tekemistä.

Käväisin eilen Ahtolassakin, tuli myös mentyä metsään kun äiti soitti ettei sienikorit riitä enää. Samasta paikasta (mistä Madden kanssa poimittiin se pari litraa) löytyi nyt n. 15 litraa, äiti oli lisäksi löytänyt paljon kantarelleja ja mustia torvisieniä. Hyvä kun on nyt toi uusi jenkkikaappi, saa pakastettua täälläkin, eikä tarvii aina roudaa Nummelasta vain yhtä kertaa varten. Itse asiassa sienestäessä saattaa säästää aika tosi paljon: jos torilla sienet maksaisi jotain muutamaa euroa/litra, me tienattiin eilen 70-80 €. Helposti. Ei huono ollenkaan.

Tänään alkaa reissu Tukholmaan, laivalla mennään ja tullaan. Laivalla on myös 2 keikkaa/suunta, jotain merellistä musiikkia, kevyttä schaittii. Ei se haittaa, kunhan pääsee buffettiin mättää kaloja ja jälkkäriä. Is hungry. Täytynee paastota. Joillekin se tarkottaisi paria päivää. Mulle riittänee se muutama tunti. Tulos on silti sama. Paha olo here I come.