18.8.2008

Ei mikään paska bändi

Ei hävetä yhtään olla RSO:ssa töissä jos arvostelut ulkomaillakin ovat seuraavanlaisia mitä saatiin torstaisesta Edinburghin konsertista:


THE TIMES

Finnish Radio SO/Oramo at the Usher Hall
A passionate concert that exuded power, authority and love was topped off
by a heady performance from Karita Mattila
Geoff Brown

Like many of the world's top conductors, Sakari Oramo has several orchestras in his wardrobe. He may have stopped wearing his Birmingham outfit, but he still has the Kokkola Opera in Finland and next month takes ownership of the Royal Stockholm Philharmonic. However, he appeared in Edinburgh with the orchestra he knows best, the Finnish Radio Symphony. Twenty years ago he was its concert master; from 1993 he served as associate principal conductor, moving to the top ten years later. If he doesn't know the orchestra's strengths, its quirks, and where the bodies are buried, no one does.
Every bar of Sibelius's First Symphony in this concert exuded power, authority and love. Even Oramo's conducting looked more passionate, more florid certainly, than it did in his years with the CBSO. The baleful opening clarinet solo set the scene for a turbulent, blood-red interpretation, raging enough to feel dangerous, yet sufficiently sculpted to keep Sibelius's framework intact. The concentrated energy of Oramo's first movement was ferocious. Then came the Andante's emotional arc, marvellously shaped, with the cellos' consoling cradle song shifting into anguish by degrees before sinking back, bruised. A combative Scherzo led into the Finale, introduced with searing cries. Whatever Sibelius needed - battle cries, fire, a tragic sigh - the orchestra provided with the kind of understanding probably bred in the bone.
The musicians had Janácek's number, too, despatching the Prelude to From the House of the Dead with just the right jagged aplomb. However, the chief Finnish glory of the first half was Karita Mattila, whose soprano voice is as rich and heady as full cream milk. She seemed almost surprised by the heat of the audience's response, though could she honestly expect us to sit on our hands after such multitextured displays of the opera singer's art? During Jenufa's prayer, from Janácek's opera, she pierced us with anguish. A moment later, the gears had changed and she was Tatyana from Tchaikovsky's Eugene Onegin, writing her love letter in fervent hope. Technically, nothing seemed to unseat Mattila, but her rigorous control across every register wasn't finally what made these performances special. She was open and embracing; she sang with her heart. No wonder the audience loved her.




Rowena Smith
The Guardian,
Monday August 18 2008
Article history


On paper, this rather short programme from the Finnish Radio Symphony and Sakari Oramo was something of an oddity. Despite the presence of Finnish soprano Karita Mattila singing two substantial operatic scenas, it was not a star showcase. After she dispatched Jenufa's Prayer and Tatyana's Letter Scene, the orchestra then wrapped up the evening with Sibelius's First Symphony.


Oramo had described the programme as being unified by a certain melancholic fin-de-siècle sensibility. As a concept, it sounded woolly - but it made perfect sense in his performance. The tone was set by his approach to the Prelude to Janácek's From the House of the Dead: punchy and vital rather than ponderous and gloom-laden.


Mattila's contribution was predictably charismatic. Having taken the Usher Hall by storm with the huge, bell-like properties of her voice, she proceeded to seduce the audience with the intensity of her performance. Mattila's gift to inhabit a role, even in a concert performance, is such that the vulnerability of Jenufa shone through, despite the power with which the monologue and prayer scene were delivered. She even performed the Letter Scene without her shoes, presumably to capture all the better the teenage impetuosity of Tatyana.


In the wake of Mattila's glamorous, vital presence, Sibelius's First could have seemed an anticlimax. But Oramo's take on the piece - briskly unsentimental but with a sense of ebb and flow, highlighting the wonderfully responsive playing of the Finnish RSO - turned out to be the
highlight of the performance


THE SCOTSMAN
MUSIC: FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
Published Date: 15 August 2008
By KENNETH WALTON
FINNISH RADIO SYMPHONY ORCHESTRA
*****
USHER HALL

IN A relatively short Festival appearance last night, the Finnish Radio Symphony Orchestra packed a universe of colour and seething emotion into its feverish programme.

Under its chief conductor, Sakari Oramo, the heat was intense from the start, never a guaranteed prospect when the opening notes come from the gnawing Prelude of Janacek's opera From the House of the Dead. Oramo lost no opportunity to illustrate its testy, virile demeanour.

And it set the scene perfectly for another Janacek operatic excerpt, Jenufa's Prayer, featuring the huge, charismatic personality of the Finnish soprano, Karita Mattila. What a glorious voice. The contained ecstasy of her performance was sheer class, only to be overshadowed by an even more sublime account of Tatyana's Letter Scene from Tchaikovsky's Eugene Onegin.
No containment here. Bare-footed and wretchedly animated, Mattila hit every emotional button with her heartfelt singing, enjoying instinctive support from Oramo and his band.
How do you follow that? No problem for these boys, who opened Sibelius's Symphony No 1 with steely, stormy petulance, and proceeded to conquer peak after peak in a performance loaded with ingenious, imaginative and explosive touches.


Matka meni mukavasti, kivat konsertitkin vaikka itse pidin juuri tuota Edinburghin konserttia parempana kuin Santanderissa lauantaina soitettua. Sali oli parempi ja jotenkin yleismeininki kaikilla innostuneempi. Eilen tultiin takaisin mutta tänään piti taas tehdä töitä. Kiertueella soitettu ooppera-alkusoitto Kuolleesta talosta saa peräänsä pari tuntia lisää kun koko ooppera esitetään Helsingin Juhlaviikoilla torstaina. Ooppera viedään myös Tukholmaan Östersjö-festivaalille, itse en sinne lähde mukaan kun kokoonpano on hieman kutistettu sitä varten. Eikä se muutenkaan vaikuta kovinkaan houkuttelevalta käynniltä: aamupäivällä lento sinne, harjoitukset, konsertti ja iltalennolla takaisin. Varmaankin rankka päivä.

Niin ja julkisivuremontti - ei vieläkään ohi. Näytti jo lupaavalta kun ei koneita ole pihassa näkynyt kunnes ne tänään taas ilmestyivät. Ja valmista piti olla jo syyskuussa 2007. Kyllä. Hienosti hoidettu.

11.8.2008

Burn, baby, burn - part 2

Uskomatonta. Palovamma. Taas. Kädessä. Mä oon todella lahjakas tällä saralla. Nyt ei sentään tullut hellan levystä, tuli tiskatessa. Nii-in, tiskatessa. Näköjään liian kuuma vesi yhdistettynä samaisessa vedessä kuumenneisiin ruokailuvälineisiin aiheuttaa palovamman. Tulipa sekin sitten testattua.

2008 näyttää olevan palovammojen vuosi. 2006 oli tikkauksien ja tulehduksien vuosi. Mitenkäs on vuonna 2010? Murtumat? Odotan innolla.



It's over?

Jokohan olisi viimeinen kerta kun tämä jo vuoden liian pitkään käynnissä ollut julkisivuremontti häiritsisi mun elämää. Tänään nyt kohta heti pitäisi saapua joku poraamaan olohuoneen seinään reikä ja toinen tyyppi sitten sisäpuolella säätää jotain (ah, tätä mun asiantuntevaa sanastoa). Laittavat ilmeisesti kaapelisysteemit uusiksi. Ei siinä mitään, mutta mulle kuitenkin tuottaa hiukan vaikeuksia olla pukeissa (ja järjissäni) jo puoli kahdeksalta aamulla jos ei ole ihan pakko. Ja mun tuurilla ne ei ehdi edes tulla ennen kun mun pitää lähteä töihin...

Toisaalta, ulkoa kuuluu kyllä sellaisia lupaavia ääniä, ehkä ne tulee nyt...



8.8.2008

Kramppeja (muttei nyrjähdyksiä)

Kesän aikana on monesti käynyt sama kuin viime yönä: pohjelihas kramppaa, eikä vain yhden kerran vaan viisi. Vieläkin sattuu jalkaan eikä oikein pysty kävelemään kunnolla. Viimeksi kunnon suonenveto iski kuukausi sitten Hauholla, ja vielä uidessa. Onneksi olin lähellä laituria niin pääsin maihin nopeasti. Inha fiilis. Etenkin kun siihen herää keskellä yötä. Joku joskus kommentoikin että olen herättänyt ja pelästyttänyt yhtäkkiä nousemalla sängyssä istumaan ja huutamalla kivusta. Kyllä mäkin pelästyisin. Täytynee aloittaa taas Diasporal-kuuritus. Yök.

Kallio-Kuninkalan auringonlasku 28.7.


Kesää ei enää ole jäljellä. Ainakaan lomamielessä. Festarit meni hyvin, kivoja keikkoja, uusia tuttavuuksia ja hauskoja aikoja. Ehkä liikaakin kun yöunet jäivät melko vähiin... Viimeiset rutistukset - Tuusulanjärven kamarimusiikki ja Oulunsalo Soi olivat melko peräkkäin joten siinä välissäkään ei ehtinyt lepäillä. Oikeastaan vaikka sitä "lomaa" välillä olikin, en paljoa kotona aikaa kesällä viettänyt. Tai siltä täällä kotona ainakin näyttää, siivoaminen on jäänyt melko vähälle. Lähinnä käynyt nukkumassa ja vaihtamassa laukun sisältöä. Ei siinä sitten ole jaksanut ruveta siivoamaan, on ollut kivempi vain röhnätä se aika kun on kotona ollut.


Limingan luontokeskuksen auringonlasku 4.8.



Hailuodon lautalta



Ensi viikolla on taas uusi lähtö, kauden ensimmäinen kiertue RSO:n kanssa, suuntana Edinburgh Skotlannissa ja Santander Espanjan rannikolla. Reissu kestää viisi päivää eli turnauskestävyys ei joudu suurelle koetukselle. Tai ei ainakaan pitäisi. Nyt toisaalta kuitenkin on aika tiukat pohjat alla, voi olla että väsymys ei siihenkään mennessä vielä ole poisnukuttu...

Äkkiä se kesä kuitenkin meni.


17.7.2008

Eniten ärsyttää kaikki

Mikä siinä on, että joskus vaan puolikas sana tai katse saattaa aiheuttaa suurta ärtymystä mussa? Tänään taas ihan säälittävän pienistä asioista alkanut kiehumaan sisäisesti. Tyhmää. Ja kun kyseessä ei edes ole tuttujen ihmisten kesken kommunikointi vaan uusien ensitapaaminen... Muutenkin on kyllä viime aikoina kiukkua ja harmitusta riittänyt. Saisi jo loppua, ei kellään ole enää kivaa, mulla kaikista vähiten.

Veikkolan konsertti meni mainiosti, oli mukavaa vaihtelua ja virkistävää soitella kavereiden kanssa ja nauttia muiden perhe-elämästä. Huomasinpa senkin, että pidän enemmän pikkupojista kuin pikkutytöistä. Siis ihan kiltisti tarkoitan. Ne vaan on suloisempia kuin tytöt. Mikäs siinä on herätessä kun 1,5 v Totti paijaa, tökkii ja kikattaa samassa sängyssä.

Taidettiinpa Veikkolassa illanvieton lomassa puolivahingossa perustaa kvartettikin parin tunnin uusien kvartettikollegoiden etsinnän jälkeen. Innolla odotan toimintamme alkua, kiva että pitkästä aikaa olisi jotain vakituisempaa kamarimusiikkia.

Tour de Länsi-Uusimaa taitaa toteutua: sunnuntaina rullailen Vihtiin, otan Mintun matkaan ja poljetaan Ahtolaan. Päivä 2 sisältää sitten Ahtola-Hki välin. Yhteensä kilometrejä kertynee n. 180. Tosin, maanantaiksi on taidettu luvata sadetta. Täytyy toivoa ettei niin kuitenkaan ole. Muuten pitää tulla äiteen kyydissä ja pyörä telineessä tuo viimeinen väli. Sormet ja varpaat on ristissä. Tämä tour - toisin kuin esikuvansa Tour de France - sallii dopingin käytön, tervetuloa mukaan Duenas, Beltran ja Ricco.



14.7.2008

Masters of Music and Stockmann

Lauantaina juhlittiin Vuokkoa Veikkolassa, musiikin maisterin paperit lävähti samana päivänä kun mullekin.

Maisteri Ristiluoma (ei keskity näköjään), Maisteri Luolaja ja Maisteri Iivari


Ahtolassa tuli vietettyä koko viikonloppu. Isä oli hankkinut jopa uuden hienon biologisen torjunta-aseen, kiitos Ruotsin armeijan, meille ehkä jää pari pensaallista viinimarjoja... heheh...

Ase ja ammukset



Huolimatta laiminlyönnistä, ruusu jaksaa kukkia







Apilamatto



Taas takaisin kaupungissa. Prison Breakin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt aktiivisesti koneella, katsoin jo toisen kauden myyntihintoja netistä, pitänee tilata jottei pääse syntymään minkäänlaista taukoa mun sohvaperunoitumiseen. Tosin huomenna ja keskiviikkona tulee taukoa katseluun - Veikkolassa soitellaan Mozartin huilukvartettoja mukavassa porukassa, konsertti on keskiviikkona, sitten taas takaisin kaupunkiin. Tai tuun varmaan yöksi kotiin, bussilla kun matka on puolisen tuntia ja vielä pääsee matkakortin opiskelijahinnoillakin...

Eniten ärsyttää kyllä kaikki mutta noista opiskelijahinnoista: Siinähän on säästänyt ihan kamalan paljon rahaa kun on saanut kaikkia alennuksia! Täytyy hamstrata niin pitkälle kun kehtaa kaikkia konserttilippuja ynnä muuta vielä kun ehtii ennen elokuun loppua jolloin kortin voimassaoloaika menee umpeen.

And talking about ärsytys - Stockmannille ei enää saa mitään tavistiliä perustettua, nyt pitää ottaa joku hiton MasterCard-sävellys. Äh! Tai onhan siellä vielä se käteiskorttimahdollisuuskin olemassa. No, kunhan en huijaa itseäni käyttämällä kahta luottokorttia yhteensä liikaa... VISAn kanssa on joten kuten pysynyt vielä laskuissa mutta jos tuokin nyt sitten lisätään siihen päälle... Velkavankeus kutsuu... Ja minkä ihmeen takia luottokorttihakemuksessa kysytään naimasäätyä!!! Tarviiko siitä muistuttaa siinäkin yhteydessä...


-Ärripurrimurmurmur. Ja vähän kiukkua vielä päälle.-



11.7.2008

Ja nyt niitä "muita juttuja"

Urpoklubin varasihteeri ilmoittautuu. Edellisen postin otsikko lupasi muutakin kuin Kiina-juttua. Eipä tullut. On hiukan hajamielinen ollut viime aikoina, hyvänä esimerkkinä ehkä tällä viikolla hienosti sössitty pastalounas Spaghetteriassa: Edessä on annos johon haluan lisätä parmesania päälle - enkös sitten kaada vesikannusta suoraan lautaselle... Missä meni vikaan?! Ajattelinko mä samaan aikaan kaatavani lisää vettä lasiin vai miksi tämä hupsista? Is weird. Tai sitten vaan ihan normaalia, itseni tuntien. No, joka tapauksessa, tätä Mr. Bean-tyyppistä episodia tietysti seurasi se ympärille pälyily, eihän kukaan vaan huomannut. Onneksi salissa oli vain tosi nälkäisiä ihmisiä, ei niitä kiinnostanut mun pastakastikkeen laimentamiset tippaakaan (heheh, tippaakaan... grow up...).

Mutta siis niihin muihin juttuihin: Juhannus meni mukavasti Kurussa, uusissa maisemissa. Lähinnä satoi, mutta seura oli hauskaa.

Juhannusaatonaattoilta


Bug control


Käväistiinpä Ruovedellä, myös kirkolla kääntymässä


Juhannuksen jälkeinen aika on mennyt ensin harjoitellessa ja sitten esiintyessä Sysmän Suvisoitossa. Kiva olla festarilla jossa on paljon kavereita, ei tylsisty vaikka olisi Sysmän kokoisessa paikassa yli viikon. Sysmästä lähtiessä tuli kotimatkalla mutka Hattulan kohdalla ja piti päästä fanittamaan lisää kavereita kirkkoon, jossa soittivat osana Hauhon festaria. Aivan mahtava veto!

Sysmän Lada-kokoontumisajot



Festivaalin taiteellinen vaikutelma, viulisti Minna Pesola (hihiiihiii)


Tällä viikolla on jo Tuusulan meininkiä maisteltu parien harjoitusten muodossa, jatkoa sitten festareilla. Nyt tihrustan Ahtolassa koneen ruutua (kun ei huvita hakea jatkojohtoa että saisi mahtumaan pistorasiaan sekä laturin että lampun... viitseliäisyyden huippu) ja yritän saada jonkunlaista tolkkua kesäfiiliksiin. Ehkä tässä tämänhetkisessä alakuloisuudessa osasyynä on festarien välinen kuoppa, hektisestä hiljaisuuteen ja takaisin.