19.3.2009

Levykauppa - parempi levykauppa - Stupido Shop

Maijan syytä. Kaikki on Maijan syytä. Vaikka ihan itse suostuin kauppaan sisään astumaan ja ihan itse valitsin ne kaikki 5 levyä mitkä päädyin ostamaan. Silti, Maijan syytä. Stupido Shop vaan on hyvä levykauppa, ei voi muuta sanoa, aina sieltä löytyy aarteita. Ja halvalla. Nyt ne siirtyy parhaillaan koneelle, eka levy eli Pepe & Paradisen Niin vähän on aikaa soi jo, lisäksi mukaan tarttui mm. Maria Gasolinaa ja ruotsalaista pehmopoppia.

Onneksi palkkapäivä on tiedossa ensi viikon alussa, muuten varat olisi vähissä kiertueelle torstaina lähtiessä... KELA muisti mua monen muun opiskelijan ja entisen sellaisen joukossa ja vaati takaisin opintotukia vuodelta 2007 (jotka olin siis itse unohtanut oma-aloitteisesti palauttaa ennen kuin summaan lisättiin korot mukaan......) reilun 1600€ edestä. Jipii. Sinne meni melkein koko Lahden keikkapalkka.

Ja kiertue: RSO lähtee reissuun, tiedossa Saksa, Itävalta ja Kreikka. Pituutta matkalla on 10 päivää ja tahti on tiuha, onneksi pääsiäisviikko heti perään on vapaata. Siis omista töistä. Taas oon onnellisesti saanut täytettyä sitä kuitenkin kaikella muulla sälällä. Koskaan en opi.





Ei kommentteja: