Finnlandia

Palasin juuri koululta konsertista, kapuluokan kurssin päätöskonsertista. Niillä oli ihan oikea orkesteri käytössä eikä mitään lauantaiaamun kappari-kokoonpanoa. Mikä pisti silmään oli se, että kaikki kuusi kapua johtivat ulkoa, myös Lisztin pianokonserton ja Chaussonin Poemen viululle ja orkesterille. Hurjaa. Ainakin osasivat kappaleet, ei sen puoleen. Viimeistä kappaletta odotin ehkä enemmän kuin muita: Sibeliuksen Finlandia. Iski isänmaallisuus. Senkin takia mielenkiintoista että kapu oli kiinalainen (nainen) ja orkesteri saksalainen: miten ne voi osata soittaa sen oikein...? Ihan akateemisen kliinisesti se hoitui, mun mielestä siitä jäi se suomalaisorkesterien paatos - mehän soitetaan Finlandiaa, perkele! - uupumaan. Se oli semmoinen saksalaispainotteinen globaali versio. Vilkas mielikuvitus nauroi niille venäläisille jotka sankoin joukoin lähti pois salista juuri ennen, ymmärsivätköhän ne minkä kuvan patriootti-Pisku takarivissä sai... mutta eihän ne edes todennäköisesti tiedä tarinaa miksi se on sävelletty. Ja voi olla että ne alunperinkin tuli kuuntelemaan vain sitä venäläisviulistia joka soitti Chaussonin ennen Finlandiaa (ehkä).

Koin semmosen muna-kana (kana-muna, kanan-muna...heh) elämyksen konsertissa kun soittivat Brahmsin Akateemisen Juhla-alkusoiton: siellähän on Gaudeamus Igitur lopussa! Pieni pää alkoi miettiä, milloin GI on sävelletty, oliko se tuorekin tapaus kun setä B on lainannut sitä, tuskin kuitenkaan on toisinpäin, että Brahms olisi sen keksinyt, ei kai... Mutta ei siis hajua kuinka vanha tuo ylppärilaulu on. Ja mä oon varmaan ainoa ylioppilas joka itki omissa lakkiaisissa kun se laulettiin. Yleensä ne on kait vanhemmat joiden kuuluisi porata siellä mutta ei, mä väänsin hanat auki.

Nyt mä keskityn Ylpeys ja Ennakkoluuloon, Colin Firth-riippuvuus on nostanut päätään. (Jotta siis hanat auki...)