En sitten voittanut lotossa. Eipä ole muutenkaan ollut mikään voittajafiilis. Perus-syyssurun lisäksi vielä sydänsurut päälle, kuka sitä nyt tässä tilassa olisikaan Miss Positive Attitude. Ei jaksa.
Se on kumma kun aina vastaavassa tilassa (tai muuten vaan yksinäisyyden puskiessa pintaan) sitä joka kerta päätyy luukuttamaan iPod punaisena (ai mut sehän on oikeastikin punainen... hmm...) Phil Collinsin Separate Livesia. Ei voi käsittää. Se pitää kuunnella vielä replaynä. Monesti. Sairasta. Ja joka kerta itkettää ja tulee kaiverrus sisuksiin. Miksi se sitten pitää tehdä? Analize this, Sigmund Freud.
Ja sen kerran kun ilmoittautuu vapaaehtoisesti olemaan töissä kun on tarve vain 6:lle altolle niin vastaus on: "Älä tuu, sulla ei oo ollut näitä vapaavuoroja paljoa." "Mut jos mä haluan! En halua olla kotona..." Ja tämä tuli todellakin - "Jos voisin, en tekisi töitä loppuelämäni aikana"- henkilön suusta. That's me. Eli: loppuviikko vapaata. Kivaa sijaistoimintaa kuitenkin tiedossa kun huomisaamulla suunnataan Vaasaan, mä tosin palaan sieltä heti perjantaiaamuna junalla, silti kiva lähteä. Kaivelee tosin tuon harjoittelun väliin jääminen. No, on mulla sitten perjantai-ilta (kyllä, perjantai-ilta) ja lauantai ja sunnuntai.
Yllättävästi sitä tekstiä kuitenkin tulle vaikka ajattelin ensin ettei onnistu. Ei ole mikään oikeastaan huvittanut viime aikoina. Ylipäänsä mitään ei saa aikaiseksi. Mutta kyllä se tästä, aina ennenkin vastaavasta on selvitty, miksei siis nytkin...
Ja nyt tää perkele ei suostu laittamaan kappaleitten väliin tyhjää riviä! Mrrrr, hear me roar!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti